Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Musta ketju ratkaisi voiton Kärpille

Veikkausvinkit

 
Musta ketju ratkaisi voiton Kärpille


Porin Kärpät kohtasi sunnuntain kotiottelussaan viime kauden pronssijoukkue RB-Oulun. Oululaisten ryhmä on muuttunut melkoisesti viime kaudesta ja voidaankin hyvällä syyllä sanoa,että Porissa oli liikkeellä siten huonoin oululaisryhmä vuosikausiin. Ottelusta se teki kuitenkin kotijoukkueelle vaikean vaikka viimeisessä erässä kentällä oli enää vain yksi joukkue. Ottelun ratkaisijaksi nousi Kärppien ns. musta ketju, johon kuuluivat Jose Laaksonen (2+2), Harri Jalonen (1+4) ja Mikko Peltonen (4+1).

Kärpät katselee avauserässä ja Oulu rokottaa

Kärpät aloitti ottelun nopealla maalilla, kun ensimmäistä erää oli pelattuna vasta runsas minuutti, kun Jaakko Mäkelä iski pelin avausmaalin. Seuraavan kahden minuutin aikana iski sitten Oulu. Porilaisjoukkueen avustuksella vieraat pääsi iskemään kahdesti vapaasta paikasta ja peli oli yhtäkkiä 1-2. Näistä maaleista ehti kulua vain minuutti, kun pallo oli taas kärppämaalissa. Tomi Mainion veto yllätti ensimmäisen liigaottelunsa pelanneen Joonas Merisalon. Ottelun alku olikin nuorelle maalivahdille melkein painajainen, kun ensimmäistä torjuntaa sai odotella kauan. Kolmannen maalin jälkeen kotijoukkueen ote parani ja se kavensikin ajassa 12.04 Rami Välimaan hienolla vedolla. Ensimmäiseen erään mahtui vielä kaksi maalia, kun ensin vieraiden Juha Harjunpää teki lukemiksi 2-4 ja vielä hetkeä myöhemmin Rami Välimaa iski ottelun toisen maalinsa, tuoden kotijoukkueen maalin päähän.

Oulu iskee heti toisen erän alussa

Erien alut ovat kaukalopallossakin tärkeitä. Niinpä nytkin,kun Heikki Mettovaara rokotti porilaispuolustusta vain vajaan minuutin pelin jälkeen. Tämän maalin jälkeen kotijoukkue heräsi peliin ja totesi, että katselemalla ei tästäkään pelistä saa pisteen pistettä. Ketju Jose Laaksonen-Harri Jalonen-Mikko Peltonen iski maalin mieheen ja erän neljännestä kotiosumasta vastasi Mika Ahonkivi. Viimeiselle erätauolle mentiin tasatilanteessa 7-7. Porilaispuolustuksessa Marko Luukkonen joutui kesken erän lopettamaan pelaamisen ja joukkueen puolustukseen otettiin mukaan penkiltä Juho Silvast. Toisen erän ryhtiliikkeen johdosta oli vain ajan kysymys, koska kotijoukkue ratkaisee pelin edukseen.

Oulu väsyy, Kärpät iskee päätöserässä kuudesti

Kotijoukkueen valmistautuminen viimeiseen erään oli huolellista ja erätauolla sovittiin, että "aletaan pistää palloja sisään". Mikko Peltonen lupasi tarkentaa sihtiään, kun ensimmäisen ja toisen erän lukuisat paikat olivat tuottaneet vain yhden maalin. Ja mies olikin sanansa mittainen. Kolmannessa erässä ketjun peli kulki edelleen ja nyt Peltsi iski paikasta kuin paikasta sisään. Kolme maalia (8-8,10-9 ja 12-9) olivat ratkaisevia voiton suhteen. Kun päätöserässä onnistuivat vielä Jaakko Mäkelä, Jose Laaksonen ja Teemu Tuomi, niin taululla komeilivat kotijoukkueen 13-9 lukemat. Oulun vauhti putosi päätöserässä niin palon, että Kärpillä ei ollut suuriakaan vaikeuksia kahden pisteen pitämisessä.

Kentän paras oli Mikko Peltonen, joka alkaa päästä taas kiinni lajista. Ketjun muut pelaajat Jose Laaksonen ja Harri Jalonen säestivät hyvin Peltosta. Päivän onnistujiin voidaan laskea myös maalissa ensimmäisen liigapelinsä pelannut Joonas Merisalo(18), joka paransi peliä ottelun tuoksinassa. Suuremmat jännitykset jäivät ottelun avauserään. Puolustuksen paras oli Marko Sten, vaikka virheitä tuli hänellekin varsinkin ottelun avauserässä. RB-Oulun parhaana palkittiin konkari Jarmo Viippola 2+3 tehoilla.

Ottelun erikoisuudet:

-Kotijoukkueen aitiossa hääri neljä johtoryhmään kuuluvaa henkilöä, joista yksikään ei ollut joukkueen valmentaja. Kärppien valmennuskaksikkoa Högerman-Myllyniemi ei aitiossa nähty, Högerman oli työmatkalla Tunisiassa ja Myllyniemi kärsi ottelussa toimitsijakieltoa.

-Mikko Peltonen teki ottelussa neljä maalia, mutta paikkoja oli vaikka kymmeneen täysosumaan.

-Vaalipäivän kunniaksi kolme maukasta nakkia maksoi Kärppäkioskissa vain yhden euron.

Maalitilastot:
I erä
1.14 1-0 Jaakko Mäkelä (Niko Papinaho)
3.05 1-1 Tomi Mainio (Olli Holopainen)
3.20 1-2 Jarmo Viippola (Heikki Mettovaara)
4.29 1-3 Tomi Mainio (Olli Holopainen)
12.04 2-3 Rami Välimaa (Marko Sten)
15.57 2-4 Juha Harjunpää (Jarmo Viippola)
17.01 3-4 Rami Välimaa (Mika Ahonkivi)

II erä
20.46 3-5 Heikki Mettovaara (Jarmo Viippola)
22.18 4-5 Harri Jalonen (Mikko Peltonen)
24.17 4-6 Juha Heikkinen (Olli Holopainen)yv.
32.07 5-6 Mikko Peltonen (Jose Laaksonen)
35.00 6-6 Jose Laaksonen (Harri Jalonen)
35.55 7-6 Mika Ahonkivi (Marko Sten)
37.52 7-7 Valtteri Appel (Jarmo Viippola)

III erä
41.36 7-8 Jarmo Viippola (Risto Kova)
42.07 8-8 Mikko Peltonen (Harri Jalonen)
42.25 9-8 Teemu Tuomi (Rami Välimaa)
43.39 9-9 Olli Hietajärvi (Arto Kylmänen)
45.36 10-9 Mikko Peltonen (Jose Laaksonen)
47.25 11-9 Jose Laaksonen (Harri Jalonen)
50.57 12-9 Mikko Peltonen (Harri Jalonen)
55.26 13-9 Jaakko Mäkelä (Jani Helppolainen)

Torjunnat:
Kärpät Joonas Merisalo 26
RB-Oulu Arto Kylmänen 33

Jäähyt:
Kärpät 2x2min
RB-Oulu 1x2min

Palkitut:
LeSport -pelaajat
Kärpät Harri Jalonen
RB-Oulu Jarmo Viippola

Mikkola Dressman -pelaajat
Kärpät: Mikko Peltonen
RB-Oulu: Jarmo Viippola

Yleisöä: 329

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärppien junioritoiminta jatkuu alkavalla kaudella poikien kaukalopallolla sekä tyttöjen ringetellä.

Lue lisää
Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliiga on valinnut ja palkinnut kauden 2011-12 parhaat. Mennyt kausi oli liigan 21.

Lue lisää
Kärpille hopeaa

Kärpille hopeaa

Porin Kärppien ja lappeenrantalaisen RB-93 neljäs finaali noudatti pitkälti samaa linjaa aikaisempien loppuotteluiden kanssa.

Lue lisää
Nouseeko Kärpät sillasta

Nouseeko Kärpät sillasta

Painitermein sanottuna Porin Kärpät on sillassa.

Lue lisää
RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

Lappeenrantalainen RB-93 on voiton päässä tämän kauden kaukalopallon Suomen mestaruudesta.

Lue lisää
RB-93 vei ensimmäisen finaalin

RB-93 vei ensimmäisen finaalin

Porin Kärpät ja lappeenrantalainen RB-93 avasivat tämän kauden kaukalopalloliigan finaalit tasaisella ottelulla, joka meni lopulta jatkoajalle asti.

Lue lisää