Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärpät tehostaa junioritoimintaansa

 
Kärpät tehostaa junioritoimintaansa


Länsirannikolla tehostetaan kaukalopallon junioritoimintaa yhteistyössä Rauman sekä Seinäjoen kanssa. Porin Kärpät houkuttelee kaukalopallon pariin vuosittain n. 70  innokasta junioria. Lähialueella ei ole kuitenkaan ollut mahdollisuutta pelien järjestämiseen, joten jos otteluita on halunnut pelata,niin on matkustettava melkoisen pitkälle toiveen toteuttamiseksi.   Joukkueiden puutteesta johtuen juniorit ovat kyllä voineet harjoitella, mutta eivät kokeilla taitojaan tosi paikan edessä.

-Pelit ovat tietysti myös kaukalopallon suola. Pienet pojat eivät voi kuitenkaan lähteä 500 kilometrin päähän pelimatkoille jo koulunkin vuoksi, joten jatkoa ajatellen olisi tärkeää, että sarjoja pelattaisiin myös täällä länsirannikolla. Olisi tärkeää, että tulevaisuudessa saisimme myös omia junioreita mukaan taistelemaan liigapaikasta. Asian korjaamiseksi olemme nyt alkaneet tehdä yhteistyötä Rauman sekä myös Seinäjoen kanssa, juniorivastaava Markku Viitalampi toteaa.

Yhteistyö on jo alkanut tuottaa tulosta, sillä yhteistyöllä ensi kaudelle saadaan järjestettyä kahdet SM-tason turnaukset. Viime kaudella Kärppien nuorimmat eli E-juniorit kävivät Oulussa pokkaamassa seuran historian ensimmäiset SM-mitalit juniorien puolella. Porin Kärpät sijoittui turnauksessa hienosti kolmanneksi.

Jääleiri elokuun alussa Luvialla

Tulevaisuutta silmällä pitäen Porin Kärpät järjestää Luvian jäähallissa 1. elokuuta myös kaukalopalloleirin, jonne ovat tervetulleita kaikki aivan aloittelijoista lähtien. Leirin vetäjinä ovat itse mestarit eli kaukalopallon Suomen mestarijoukkueen pelaajia. Leiri on tarkoitettu 7-15 vuotiaille pojille. Leirin aikana tehdään jääharjoituksia ja kuntotestejä sekä tutustutaan kaukalopallon sääntöihin.  Ilmoittautumiset Porin Kärppien juniorivastaavalle Markku Viitalammelle joko sähköpostiin markku.viitalampi@dnainternet.net tai puhelin 050-5142185.

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärppien junioritoiminta jatkuu alkavalla kaudella poikien kaukalopallolla sekä tyttöjen ringetellä.

Lue lisää
Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliiga on valinnut ja palkinnut kauden 2011-12 parhaat. Mennyt kausi oli liigan 21.

Lue lisää
Kärpille hopeaa

Kärpille hopeaa

Porin Kärppien ja lappeenrantalaisen RB-93 neljäs finaali noudatti pitkälti samaa linjaa aikaisempien loppuotteluiden kanssa.

Lue lisää
Nouseeko Kärpät sillasta

Nouseeko Kärpät sillasta

Painitermein sanottuna Porin Kärpät on sillassa.

Lue lisää
RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

Lappeenrantalainen RB-93 on voiton päässä tämän kauden kaukalopallon Suomen mestaruudesta.

Lue lisää
RB-93 vei ensimmäisen finaalin

RB-93 vei ensimmäisen finaalin

Porin Kärpät ja lappeenrantalainen RB-93 avasivat tämän kauden kaukalopalloliigan finaalit tasaisella ottelulla, joka meni lopulta jatkoajalle asti.

Lue lisää