Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kaksi hyvää erää ei vielä riittänyt voittoon

 
Kaksi hyvää erää ei vielä riittänyt voittoon

Kapealla materiaalilla otteluun lähtenyt Naisten edustusjoukkue joutui toteamaan sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvan OLS:n paremmakseen lukemin 3-7. TPS esiintyi ottelussa pitkästä aikaa hyvällä ja positiivisella ilmeellä ja oli realistisesti mukana voittotaistelussa kaksi ensimmäistä erää.

Molempien joukkueiden kaksi ensimmäistä maalia olivat kummallekin pieniä onnenkantamoisia, mutta tietysti kaikki maalit lasketaan. OLS hallitsi peliä määräten tahdin, mutta TPS pääsi useisiin hyviin vastahyökkäyksiin ja puolittaisiin läpiajoihin, niissä kuitenkaan onnistumatta.

Kolmannen erän alussa tapahtui yhden minuutin aikana kaksi täsmälleen samanlaista merkkausvirhettä, jotka johtivat harmillisesti Oululaismaaleihin. TPS haki kavennusta vielä ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa se ei johtanut toivottuun tulokseen.

"Pitkästä aikaa todella hyvää tekemistä, tsemppi ja asenne kaikilla hyvin kunnossa. Samaa meininkiä pitää saada jatkettua loppukauden tärkeisiin peleihin" kommentoi TPS-valmentaja Markus Lahti ottelua.

Kahden viikon maaottelutauon jälkeen TPS kohtaa vieraissa Kooveen.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää