Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SalBalle kotivoitto

 
SalBalle kotivoitto

SalBa ja Ruoska tarjosivat suhteellisen viihdyttävän ottelun perjantaina kauppiksella. SalBa voitti vastustajansa 9-4 ja nousi voitollaan sarjakärkeen. Voiton takuumiehinä toimivat hattutempun viimeistellyt Jani Mikanmaa ja Niko Kaerla, joka tuntui tekevän kentällä mitä tahtoi. Kolme syöttöä ottelussa tarjonnut Kaerla oli pallon saadessaan alati vaarallinen ja jakoi ketjukavereilleen namusyöttöjä mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

Kaksi erää ottelussa mentiin tuloksellisesti tasatahdissa vaikka SalBa hallitsi kenttätapahtumia välillä jopa mielin määrin, onnistui Ruoskakin kuitenkin maalinteossa. Ensin Ruoska siirtyi 1-0 johtoon vastahyökkäyksesta ja tasoitti lukemiksi 2-2 kun SalBan puolustukselle sattui merkkausvirhe. Toisessa erässä SalBa karkasi 4-2 johtoon, mutta SalBan sekoillessa iski Ruoska ottelun minuutissa tasoihin. SalBan sekoilu johtui osittain oman pään sekoilun seurauksena otetusta jäähystä jonka Ruoska käytti hyväkseen, vielä kun Tomi Pihkoluoma loukkasi nilkkaansa, meni SalBan peli hetkellisesti aivan sekaisin.

SalBa ryhdistäytyi pian Ruoskan tasoituksen jälkeen ja pelin hallinta siirtyi pikkuhiljaa takaisin isännille. Pihkoluoma kävi erän lopulla vielä kokeilemassa nilkan kestävyyttä ja kestihän se. SalBa sai kuitenkin jobinpostia vielä vajaa minuutti ennen erätaukoa kun Riku Aaltonen loukkasi pelitilanteessa jalkansa sillä seurauksella että edessä oli sairaalareissu. Alustavan arvion mukaan Aaltosen kausi paketoitiin tuossa tilanteessa.

Kolmanteen erää kaukaloon asteli joukkue jonka kaikesta tekemisestä huokui hirveä voitontahto. Kova tahtotila realisoitui maalin merkeissä jo 28 sekunnin pelin jälkeen kun Kaerla tarjoili ja Jari Hyvärinen napautti kauden toisen maalinsa tärkeään paikkaan. Erä oli muutenkin täysin SalBan hallinnassa ja vierailija Ruoska joutui sivusta seuraamaan kun SalBa piti palloa ja iski säännöllisin väliajoin pallon vastustajansa verkkoon. SalBa voitti erän lopulta selvästi 5-0 ja koko ottelun siis 9-4. Voitollaan SalBa nousi sarjakärkeen ohi Campuksen, tosin yhden ottelun enemmän pelanneena. Ero kolmantena olevaan Ruoskaan kasvoi voiton myötä kolmeen pisteeseen.

SalBa pelaa seuraavan ottelunsa ensi viikon lauantaina Huittisissa paikallista Rupua vastaan.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää