Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Runkosarjan päätös Lempäälässä

 
Runkosarjan päätös Lempäälässä

16.helmikuuta käydään Mestiksen runkosarjan päätöskierros, jonka lempääläläistä roolia näyttelee LeKin ja TuTon välinen keskiviikkoinen Mestis-kamppailu. Panokset ovat mielenkiintoiset TuTon valmistuessa karsimaan sarjapaikastaan, mutta Kisalla on periaatteessa mahdollisuus parantaa sijaansa pykälällä parilla. Sijat neljästä seitsemään ovat matemaattisesti saukkopaitojen ulottuvilla.

TuTo on viettänyt murheellista Mestis-kautta. Joukkue on jo pitkään ollut sarjajumbona ja näin päässyt valmistautumaan karsintoihin todella aikaisin. Kuitenkaan turkulaisia ei kannata aliarvioida, sillä TuTo pelaa parhaimmillaan vapautuneesti ja rutinoitunut miehistö pystyy etenkin kotiotteluissaan haastamaan muut joukkueet tiukkoihin taistoihin.

LeKi puolestaan löysi peliesityksiinsä varmuutta viime metreillä. Kisan otteet eivät ennen viime viikonlopun kahta peliä olleet lainkaan lupaavia. Etenkin joukkueen viisikko- ja avauspelaaminen ei muistuttanut joukkuetta lainkaan, vaan vastustaja sai helpostikin rikottua lempääläläisten peliä kohtalokkain seurauksin.

Viikonloppuna Kisa kaatoi ensin Esa Tikkasen Jokipojat komein 7-1 luvuin esityksellä, joka tihkui itseluottamusta. Tämän jälkeen 60-henkinen fanikaarti sytytti saukkopaidat liekkeihin Jyväskylässä, jossa D Team sai kokea Kisan vimman luvuin 2-3 ottelussa, jossa Kisa ei ollut tappiolla lainkaan ottelun aikana.

Otteluun tuo lisänsä se, että taitava Ilves-hyökkääjä Michael Keränen pelaa viimeisen ottelunsa Kisa-paidassa ennen palaamistaan Ilvekseen.

Mestiksen (Lauri Lehtinen) tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Toverit - logo

TuTo - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää