Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukon A-nuorilla ailahteleva viikonloppu

 
Lukon A-nuorilla ailahteleva viikonloppu

Menneenä viikonloppuna Lukon A-nuorilla oli kaksi ottelua. Lauantaina vieraissa ja sunnuntaina kotona Kivikylän Areenalla.

Lauantaina 26.2. Lukko taisteli pisteistä HPK:n kanssa. Ensimmäisessä erässä HPK meni jo kahden minuutin kohdalla 1-0 johtoon. Loppuerä mentiin tasatahtiin ja Lukko painoi kovasti päälle. Ajassa 17.36 Eero Elo taituroi Lukolle avausmaalin rangaistuslauksesta. Toisessa erässä HPK meni jälleen johtoon ylivoimalla ajassa 39.40.

Kolmanteen erään oli taas haettava latausta, jotta pisteet saataisiin Raumalle. Peli parani koko ajan ja lopussa Lukko vei jo HPK:ta. Kolmannessa erässä Lukko onnistui maalinteossa kahteen otteeseen. Lukon tasoihin toi Moses Mustonen ja johtomaalin laukoi Charles Bertrand. Kolmannen erän lopussa HPK onnistui vielä tulemaan tasoihin, joten edessä oli jatkoaika.

Jatkoaikaa ei tarvinnut pelata kuin 63.35, kun Eero Elo onnistui toistamiseen. Näin ollen Lukko voitti ottelun 3-4 (1-1, 1-0, 1-2, 0-1).

Ottelun pistemiehet; Eero Elo (2+1), Moses Mustonen (1+0), Charles Bertrand (1+0), Jere Laaksonen (0+1) sekä Samuli Valvisto (0+1). Maalissa Patrik Heikkilä torjui 36 laukausta.

Sunnuntaina 27.2. oli pikkuketuilla vuorossa kotiottelu JYP:iä vastaan. Lauantain peli taisi painaa Lukkopelaajien jaloissa sillä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana JYP oli iskenyt jo kahdesti Lukon verkkoon, eivätkä Lukon pelaajat pysyneet lujaa luistelleen JYPin perässä. Vaikka JYP keräsi ottelun aikana 12 minuuttia jäähyjä, mikä oli puolet enemmän kuin Lukolla, eivät pikkuketut onnistuneet ylivoimalla kuin kerran ajassa 44.43, maalintekijänä Joonas Kalliola.

Kolmanteen erään lähdettiin JYP:n johtaessa lukemin 1-5. Kolmas erä oli kokonaisuudessaa parasta Lukolta. Maaliero saatiin kurottua 4-6:een, mutta JYP oli sunnuntaina vahvempi ja parempi voittaen ottelun 4-8 (1-3, 0-2, 3-3).

Lukon pisteet sunnuntain ottelussa tekivät; Moses Mustonen (1+1), Antti Tenkanen (1+0), Joonas Kalliola (1+0), Eero Elo (1+1), Tony Vidgren (0+1), Risto Mattila (0+1), David Stach (0+1), Jesse Virtanen (0+1), Charles Bertrand (0+1) sekä Jere Laaksonen (0+1).
Patrik Heikkilä torjui 31 laukausta.

Lukon A-nuorten play offsien puolivälierät alkavat Helsingissä tulevanan keskiviikkona, jolloin jatkopaikasta taistellaan Jokereiden kanssa kolmatta kertaa peräkkäin. Ensimmäinen kotiottelu on perjantaina 4.3. klo 18.30.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää