Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut jatkaa voittoputkeaan Lappeenrannasta

 
Pesäkarhut jatkaa voittoputkeaan Lappeenrannasta

Pesäkarhut otti kauden neljännen voittonsa kukistamalla Pesä-Ysit Lappeenrannassa jaksoin 2-0. Samalla porilaiset venyttivät voittoputken keskinäisissä otteluissa jo yhteentoista voittoon, kun lasketaan mukaan talven halliturnauksen ottelukin. Sunnuntainen ottelu oli kahden hyvän joukkueen tasainen kohtaaminen, jossa Pesäkarhut oli molemmissa jaksoissa niukasti mutta ansaitusti parempi. Ensimmäinen jakso vierasvoittoon 1-0 ja toinen 4-3. Kolmostilanteita porilaiset tekivät 16 ja Lappeenranta 12. Pesäkarhujen parhaana ottelussa palkittiin kolme juoksua lyönyt Heidi Kuusisto.

"Olen erittäin tyytyväinen tähän voittoon ja koko joukkueen tekemiseen. Olimme henkisesti vahvoja tiukoissa paikoissa ja saimme tukittua melko hyvin Pesä-Ysien vahvuuksia. Lisäksi saimme annettua painetta ennaltasuunnitelluille pelaajille ja tulostakin sieltä tuli", Pesäkarhujen pelinjohtajia Petri Kaijansinkko totesi. Porilaisten seuraava ottelu on lauantaina 28.5 kotona, kun vieraaksi saapuu Rauman Lukko. Esiotteluna pelataan tuolloin Ässien ja Lukon välinen pesismatsi.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot

HeidiKuusisto

Heidi Kuusisto

Tiedot


Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää