Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomelle tuplamestaruus kilpa-aerobicin EM-kilpailuista Torinossa

 

Suomelle tuplamestaruus kilpa-aerobicin EM-kilpailuista Torinossa


Suomelle tuli kaksi kultamitalia kilpa-aerobicin Fisaf-liiton em-kilpailuista. Tuplakullan lisäksi Suomi myös hienosti pronssia. Kilpailuun osallistui Suomesta kolme urheilijaa, joten kaikki toivat mitalin.

Naisten sarjan voitti Suomen Rita Niemi. 6 tuomaria seitsemästä asettivat porilaisen huippuaerobikkaajan ensimmäiselle sijalle. Finaalisuoritus oli Ritan kisojen paras. Edellisen kerran Rita on voittanut kultaa Suomen omissa em-kisoissa vuonna 2008. Ennen finaalia oli jännitystä ilmassa sillä kakkoseksi tulleeseen Tsekin Tamara Jirikovaan oli eroa vain yksi tuomariääni Ritan ottaessa semifinaalissa piikkipaikan.

Miesten sarjassa Jouni Viitanen onnistui hienosti ja otti myös kultaisen mitalin. Jouni johti myös semifinaalin jälkeen. Jouni on kisannut edellisen kerran vuoden 2009 mm-kilpailuissa ja voitti silloin mestaruuden.

Ilon hetkiä koettiin Juuso Väisäsen saadessa pronssia. Juuso oli alkukarsinnan ja semifinaalin jälkeen neljännellä sijalla, mutta finaalisuoritus oli mahtava ja se palkittiin mitalilla.

Nyt maajoukkue relaa hetken ja suuntaa sen jälkeen katseet kohti syksyn mm-kisoja, jotka pidetään Australian Gold Coastilla.

Tulokset naiset:
1. Rita Niemi
2. Tamara Jirikova  Tsekit
3. Ann-Kathrin Kasper  Saksa
4. Monika Zimmermann  Saksa
5. Katerina Smejkalova  Tsekit
6. Lydia Engel  Saksa
7. Karolina Svobodova  Tsekit

Tulokset miehet:
1. Jouni Viitanen
2. Jan Pochobradsky  Tsekit
3. Juuso Väisänen
4. Filip Hrdlicka  Tsekit
5. Simone Mancini  Italia
6. Daniel Komarov  Tsekit
7. Judicael Lesmann  Sveitsi

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Rita Niemi

4.7.1979
Tiedot


Rita Niemi uusi EM-kultansa

Hallitseva EM- kultamitalisti Rita Niemi uusi aerobicin Fisaf-liiton naisten Euroopan mestaruuden lauantaina Helsingissä mitellyissä EM-kilpailuissa.

Lue lisää

Rita Niemi niukasti kakkoseksi

Niemi saalisti hopeaa aerobicin Fisaf-liiton MM-kisoissa Serbiassa.

Lue lisää

Rita Niemen olkapää ei vaadi leikkausta

Toukokuussa aerobicin Euroopan mestaruuden voittanut Rita Niemi jatkaa valmistautumistaan syksyn MM-kisoihin ongelmitta.

Lue lisää

Rita Niemen katseet jo MM-kisoissa

Porissa kahviteltiin perjantaina kultaisissa tunnelmissa. Aerobicin Euroopan mestaruuden Espanjassa napannut Rita Niemi esitteli onnittelutilaisuudessa tuoretta mitaliaan ylpeänä.

Lue lisää

Rita Niemi pokkasi EM-kultaa aerobicissa

Rita Niemi otti omansa Espanjassa järjestetyissä aerobicin Fisaf-liiton Euroopan mestaruuskisoissa.

Lue lisää

Rita Niemi ykkössijalta EM-finaaliin

Kaikki tuomarit asettivat porilaisen Rita Niemen eilisissä aerobicin EM-semifinaaleissa ykkössijalle.

Lue lisää