Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tero Mäntylä jälleen pelikunnossa

 

Tero Mäntylä jälleen pelikunnossa


Interin kolme viimeisintä Veikkausliigaottelua Haka-ottelussa tulleen reisivamman takia missannut Tero Mäntylä on kuntoutunut kolhustaan siihen kuntoon, että mies on jälleen keskiviikkona mukana Interin pelaavassa kokoonpanossa.

Viimeisen silauksen Mäntylän toipumiselle antoi Interin parin päivän juhannusloma, jonka aikana pelaajat pääsivät lataamaan akkujaan kukin omalla tavallaan. Mäntylä kävi latailemassa omat virtalähteensä kotiseudullaan Seinäjoella.

- Vierailu Lakeuksilla teki luonnollisesti hyvää niin mielelle kuin jalallekin. Harjoittelin joukkueen mukana normaalisti sekä sunnuntaina että maanantaina ja ainakin sen perusteella uskon, että olen pelikunnossa keskiviikon ottelussa. Lopullisen päätöksen pelaamisesta tekee kuitenkin valmennusjohto, mutta olen näillä näkymin valmiina hyppäämään kehiin, jos käsky käy, sanoo Mäntylä.

Mäntylän siirryttyä takaisin terveiden kirjoihin Interin sairastupaa miehittävät Daniel Osinachi, Kalle Parviainen ja tällä hetkellä kotimaassaan Argentiinassa polveaan kuntouttava Maxi Asis.

Interin Veikkausliigaottelut jatkuvat jälleen keskiviikkona, jolloin joukkue kohtaa kotikentällään Veritas Stadionilla viime kauden hopeajoukkue Kuopion Palloseuran. Inter-KuPS- ottelua alkaa tuttuun tapaan keskiviikkona kello 18.30.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Maximiliano Asis

27.5.1987
Tiedot

Tero Mäntylä

18.4.1991
Tiedot

Daniel Osinachi

25.8.1989
Tiedot

Kalle Parviainen

3.10.1982
Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää