Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tshekkipuolustaja Tomas Mojzis TPS-puolustukseen

 

Tshekkipuolustaja Tomas Mojzis TPS-puolustukseen


Tshekin maajoukkueessa MM-kultaa vuonna 2010 voittanut Tomas Mojzis on tehnyt TPS:n kanssa kauden 2011–2012 kattavan sopimuksen. Mojzis nähdään TPS-paidassa jo sunnuntaina.

AHL:ssä urallaan yli 300 ottelua pelannut Mojzis on esiintynyt myös NHL:ssä Vancouver Canucksin, St. Louis Bluesin ja Minnesota Wildin paidassa. Vuoden 2001 Toronto Maple Leafsin varaus (#246, 8. kierr.) teki edelliskaudella Elitserienissä 52 ottelussa tehot 5+5 MODO:n riveissä ja viime kaudella KHL:ssä Minskin Dynamossa 42 ottelussa 2+7.

TPS:n päävalmentaja Pekka Virran mukaan 29-vuotias tshekkipuolustaja tuo entisenä maailmanmestarina tarvittavaa kokemusta puolustukseen.

- Olen tyytyväinen, että tämän tason ammattimies saatiin ja hänellä tulee olemaan iso rooli joukkueessa. Mojzis täydentää puolustusta erinomaisesti, sillä hän pystyy pelaamaan hyvin niin hyökkäys- kuin puolustuspäähän, Virta kommentoi.

Mojzis pelaa ensimmäisen ottelun TPS-riveissä sunnuntaina HK Areenalla, kun TPS kohtaa European Trophyn avausottelussaan Slavia Prahan.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää