Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mikko Paajanen 25:s Ranskan Normandiassa

 

Mikko Paajanen 25:s Ranskan Normandiassa


Vasta muutaman kuukauden Belgiassa Geox Fuji Test Teamissa ajanut 19-vuotias Mikko Paajanen ajoi jälleen hyvin Ranskassa Guervillessa käydyssä 125 kilometrin kilpailussa. Hän oli ranskalaisen Samuel Plouhinecin voittamassa kilpailussa 25:s, mutta parempaankin oli mahdollisuus.

- Mukavaa vaihtelua päästä välillä ajamaan vähän mäkeäkin. Kisan reitti sisälsi kolmen kilometrin nousun ja se ajettiin kahdeksan kertaa. Valitettavasti kävi niin, että jäin oman virheeni vuoksi ensimmäistä nousun jälkeen mäen päällä kärkiryhmästä. Minun edellä joku sähläsi, kun lähdimme sivutuleen ja siinä jäi kärkiryhmään sen verran väliä, että en pystynyt ajamaan sitä kiinni. Onneksi pystyin kuitenkin ajamaan muuten kohtuullisesti, kertoi Mikko Paajanen.

Puolustusvoimien Urheilukoulun nyt syksyllä aloittava Mikko Paajanen ajaa vielä Belgiassa muutaman kilpailun ennen matkustamistaan takaisin Suomeen.

Tulokset
44. Grand Prix Guerville 125 km (Guerville, Ranska)
1 Samuel Plouhinec (Ranska) Veranda Rideau Sarthe       3.05.45
2 Stéphane Rossetto (Ranska) C.C. Nogent Sur Oise        s.a.
3 Benoît Daeninck (Ranska) V.C Roubaix Lille Metropole   + 0.55
4 Albain Cormier (Ranska) C.C. Nogent Sur Oise              s.a.
5 Pierre Drancourt (Ranska) E.S.E.G Douai                      s.a.
6 Franck Vermeulen (Ranska) Veranda Rideau Sarthe      s.a.
25 Mikko Paajanen (Suomi) Geox Fuji Test Team

TWD-Länkenin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Maantiepyöräilyn SM-kilpailujen ensimmäinen päivä toi Poriin kaksi SM-mitalia

Maantiepyöräilyn SM-kilpailujen ensimmäinen päivä toi Poriin kaksi SM-mitalia

Maantiepyöräilyn väliaikalähtöiset Suomen Mestaruuskilpailut ajettiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Ulvilan Harjunpäässä. Porin Tarmon Jussi Eskelinen voitti U23 -sarjansa SM-kullan. Tarmon Lotta Lepistö puolestaan saavutti naisten sarjassa SM-hopeaa.

Lue lisää
Pyöräilyammattilaiset Porin SM-kisoihin

Pyöräilyammattilaiset Porin SM-kisoihin

Koiviston Isku järjestää 27.6.-29.6. maantiepyöräilyn SM-kilpailut Ulvilassa ja Porissa.

Lue lisää

Jouko Mäkelä voitti Lattomeri-ajon

10. Lattomeri-ajot avasivat perinteiseen tapaan kotimaan maantiepyöräilykauden Porissa. Kankaanpääläinen Continental teamin Jouko Mäkelä polki yleisen sarjan voittoon. Kilpailut ajettiin kylmässä ja märässä säässä ja tuomarineuvosto lyhensi kilpailumatkoja.

Lue lisää

Lattomeri-ajot käynnistävät perinteisesti pyöräilyn kilpakauden

Koiviston Isku ry:n pyöräilyjaosto järjestää Suomen maantiepyöräilyn kilpailukauden avauskilpailuna järjestyksessään 10. Lattomeri-ajot ensi sunnuntaina.

Lue lisää

Maantiepyöräilyn SM-kilpailut ensi kesänä Porissa

Koiviston Iskun isännöimät kilpailut ovat järjestyksessään jo 97. maantiepyöräilyn SM-kilpailut, mutta ne järjestetään Porissa vasta ensimmäistä kertaa.

Lue lisää

Ammattilaisjoukkue Lattomeri-ajoihin

Koiviston Isku täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja juhlavuoden kilpailutapahtumat aloittaa jo 9. kertaa ajettava Lattomeri-ajot sunnuntaina 15.4.

Lue lisää