Joogaa ja suitsukkeita
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin kesäihmiset alkavat ryömiä laitumilta takaisin koloihinsa. Tähän joukkovaellukseen osallistujat saattavat olla pinnaltaan ruskettuneita, mutta heille voi myös olla tunnusomaista jokusen liikakilon yhtäkkinen ilmaantuminen vyötärölle. Kesällä kun on tullut kaluttua grillikylkeä ja hörpiskeltyä siideriä ihan vaan lämpimän sään kunniaksi. Seurauksena on suurta joukkohysteriaa muistuttava pakonomainen tarve palata jälleen liikuntaharrastusten pariin. Erilaisten seurojen ja opistojen järjestämät jumppatunnit ja -kurssit täyttyvät ilmiömäisen nopeasti. Myös penkkiurheilijan vaimo tunnustaa näin syksyn kynnyksellä halajavansa edes jotain liikuttavaa aktiviteettia. Vaan mikäpä se olisi? Aerobicit ja bodypumpit ovat varmasti tehokkaita liikuntamuotoja, mutta allekirjoittaneen jonkinasteisen asennevamman takia kyseiset lajit ovat aina jääneet vain harkinta-asteelle. Teini-iän kokeiluihin kuului puolivuotinen diskotanssiryhmässä, mikä tavallaan oli ihan mukavaa. Askelkuviot vain osoittautuivat lopulta liian vaikeiksi, ja johtunee myös epäsosiaalisesta luonteenlaadusta, etten sen jälkeenkään ole uskaltautunut ryhmäliikunnan pariin. Mutta viime syksynä osuin viimeinkin henkilökohtaiseen kultasuoneen, kun löysin joogan. Tässä oli laji, jossa ei tarvinnut huolehtia siitä, pysyykö tunnilla perässä tai tekeekö liikkeet ”oikein”. Vaikka harjoituksia tehdään ryhmässä, muita tuskin huomaa tunnin aikana. Riittää, kun kuuntelee omaa kehoaan ja etenee sen mukaisesti. Aloittelevalle joogaajalle suurimpana yllätyksenä on tullut se, miten ällistyttävä määrä ennakkoluuloja lajiin kohdistuu. Harrastuksesta kertominen on kirvoittanut muun muassa kommentin ”ai te poltatte siellä jotain suitsukkeita vai”. Vallalla tuntuu olevan käsitys, että joogan harrastajat kokoontuvat suorittamaan jonkinlaisia mystisiä menoja, joissa hymistään ja toistellaan salaperäisiä mantroja pimennetyssä huoneessa silkkikaapu päällä. Tämänkaltaisia harhaluuloja on aika turhauttavaa edes alkaa yrittää kumota. Ehkä on parempikin, että tietämättömyyden verho suojelee jo nykyisellään täysiä joogaryhmiä pursuamasta yli äyräidensä. Täytyy kuitenkin sanoa, että lajiin nuivasti suhtautuvat voisivat muuttaa mielipiteitään, jos tietäisivät jotain sen vaikutuksista. Esimerkiksi notkeudesta on pelkästään hyötyä, ja tästä ovat oletettavasti joogaajien kumppanitkin samaa mieltä. Niin hieno laji kuin jooga onkin, vaatii se hieman muutakin liikuntaa oheensa. Ehkä nyt onkin aika ottaa jälleen käyttöön nurkassa pölyttyvä kuntopyörä, jota aviomies pitää vaateripustimenaan. Tai ehkä tarkistan omia ennakkoluulojani ja astelen ihan perinteiselle jumppatunnille. Joka tapauksessa liikunnan ilo on löytynyt, enkä tällä kertaa aio päästää sitä katoamaan. penkkiurheilijanvaimo@urheilupori.com |
Takaisin edelliselle sivulle