Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Laittaako Pelicans TPS:n kotiputken poikki

 

Laittaako Pelicans TPS:n kotiputken poikki


Torstaina Pelicans suuntaa pisteidenmetsästykseen maan entiseen pääkaupunkiin Turkuun. TPS on voittanut kuusi viimeistä kotipeliään ja tuolle putkelle halutaan nyt laittaa stoppi.

TPS aloitti kauden surkeasti ja kuudesta ensimmäisestä ottelusta tuli vain yksi voitto. Aikansa tuskailtuaan turkulaiset ovat kuitenkin saaneet pelinsä mainioon kuosiin ja pisteitä on tullut tasaiseen tahtiin. Etenkin kotona otteet ovat olleet todella vahvoja.

Tiistaina turkulaiset taipuivat maalintekokilpailussa Jokereille luvuin 6-5. Voittomaali syntyi puolustajan nöyryyttävän kompuroinnin seurauksena. Maalissa pelannut Marek Schwarz ei myöskään yltänyt sankaritekoihin. Ei siis tarvitse olla suuri oraakkeli ennustaessaan, että TPS-maalille luistelee torstaina edellisviikon Lukko-pelissä nollan pitänyt Aleksis Ahlqvist.

Pelicans puolestaan otti tyylipuhtaan kotivoiton Kärpistä. Matias Loppi hääräsi kukkona tunkiolla ampuen kaksi maalia Ryan Laschin vahvojen esitöiden jälkeen. Myös Markus Seikola teki todella vahvaa työtä ja 2-0-osuma oli kerrassaan upea soolosuoritus.

Pelicansin terveystilanne on mainio. Noro-viruksen kourissa potenut Jyri Marttinenkin jo harjoittelee ja saattaa valmentaja Riku-Petteri Lehtosen mukaan olla mukana jo tällä viikolla. Ei kuitenkaan vielä Turun retkellä. Heti perjantainahan on vastassa uusi haaste, kun JYP saapuu Isku Areenalle.
Lehtosen mukaan Kärppä-pelin kokoonpanoon on luvassa pieniä muutoksia on hyökkäyspäähän.

- Se on ihan normaalia kierrätystä. Tuoreita jalkoja haetaan ja pyritään joka peliin saamaan iskukykyisin joukkue, painottaa R-P.

TPS:ltä sairastuvalla ovat Miika Huczkowski, Tapio Laakso ja Joni Tuominen.

Ensin torstaina pisteet Turusta ja perjantaina kaikki Isku Areenalle huutamaan JYP nurin.

Pelicansin tiedotteesta / UrheiluLahti


Takaisin edelliselle sivulle


Lahden Pelicans - logo

Pelicans - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Riku-PetteriLehtonen

Riku-Petteri Lehtonen

19.1.1971
Tiedot

Matias Loppi

22.3.1980 Helsinki
Tiedot

JyriMarttinen

Jyri Marttinen

1.9.1982 Jyväskylän mlk
Tiedot

Markus Seikola

5.6.1982 Laitila
Tiedot


Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää