Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tervarien peli takkusi urheilutalolla

 

Tervarien peli takkusi urheilutalolla


Tervarien ja KaDy:n lauantaisesta kohtaamisesta ei muodostunut varsinaista klassikkoa. Pelillisen lamansa kanssa taisteleva kotijoukkue sai kylmää vettä niskaansa jo ensimmäisen kahden minuutin aikana ja ei kyennyt tarjoamaan viime kevään hopeajengille todellista vastusta. KaDy nappasi kolme sarjapistettä loppulukemn 7-2 (4-0).

Ajassa 1.58 vieraat siirtyivät jo 2-0 johtoon Matias Juvosen toimesta. 37 sekuntia aikaisemmin Heikki Halmet yritti katkaista poikittaissyöttöä oman maalinsa edessä, mutta ohjasi epäonnekseen pallon ohi voimattoman Juho Keskisen. Oululaisten peli oli täysin hukassa koko avausjakson. KaDy piti pakkansa tiiviinä ja Tervarit ei saanut pelatuksi palloa ns. laukaisusektorille kuin kerran ensimmäisen 20 minuutin aikana.

”Esityksemme oli tänään oikein mainio. Saimme pidetyksi Tervarien avainpelaajat kurissa ja onnistuimmemyös hyökkäyspäässä. Kotijoukkueen peli oli tänään melko pahasti solmussa: joukkue teki lukuisia helppoja virheitä”, KaDy:n pelaava valmentaja Tero Kelhälä summasi.

Tervarien riveistä oli sivussa peräti 59 maalin verran tulivoimaa verrattuna viime kauden kokoonpanoon. Joukkueen esitys oli tuskainen ja peli-iloa nähtiin vasta 33.minuutilla debyyttinsä lauantaina tervaripaidassa tehneen Antti Peuran 1-5 kavennusmaalin jälkeen. KaDy kesti kunnialla kotijoukkueen viiden kenttäpelaajan myllytyksen ja kuittasi viimeisen minuutin aikana vielä kaksi lisäosumaa varmistaen liigahistoriansa ensimmäiset pisteensä Oulusta.

”Joukkueessamme on tällä hetkellä terve kilpailutilanne, joka näkyy myös harjoituksissa oikealla tavalla. Kytölän Mikon poissaolo näkyy tietysti kokoonpanossamme, mutta tämäkin peli osoitti, että emme ole vain muutaman pelaajan varassa, vaan penkiltä nousee esiin uusia ratkaisijoita. Näistä lähtökohdista kautta on hyvä jatkaa”, Kelhälä kehaisi.

KaDy:n ohjelmassa on ensi viikolla Futsal-cupin kamppailu Mäntässä paikallista Valoa vastaan ja lauantaina joukkue saa kotisaliinsa TP-Kaarlen. Tervarit jatkaa otteluitaan kotisalissaan urheilutalossa ensi lauantaina, kun Ouluun saapuu ACE Tampereelta.

Tervarien tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Tervarit - logo

Tervarit - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Falconsilla edessä vuoden ensimmäinen kotiottelu

Falconsilla edessä vuoden ensimmäinen kotiottelu

Ensi lauantaina 11.1. pelataan vuoden 2025 ensimmäinen Naisten Ykkösen kotiottelu Porin Urheilutalolla klo 15. Vastaan saapuu FC Kiffen Helsingistä.

Lue lisää
Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Lauantain iltapelissä Ylöjärven ”postimerkillä” tilanteita syntyi paljon kumpaankin päähän.

Lue lisää
MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

Ottelu alkoi vieraiden paineistaessa. Avauspaikan he loivat jo heti ensimmäisellä minuutilla.

Lue lisää
MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

KaDy kaatui lauantaina Monnarilla lukemin 2–4 (0–1). Anni-Eliina Luotonen sankaritar hattutempullaan.

Lue lisää
MuSaFutsal palasi voittojen tielle

MuSaFutsal palasi voittojen tielle

Loppiaisena MuSaFutsal oli matkustanut Kaustisiin kohdatakseen paikallisen Pohjan-Veikot. Kaustisilta joukkue saalisti viime hetken maalilla 3-4 voiton.

Lue lisää
MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

Helsingistä tuliaisina kauden ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla.

Lue lisää