Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Heidi Kivelä PK-35 Vantaan riveihin

 

Heidi Kivelä PK-35 Vantaan riveihin


PK-35 Vantaalla on ilo ja kunnia esittää uusimman vahvistuksensa. Tampereen Ilveksen monivuotinen tukipilari Heidi Kivelä, 23, pukee ensi vuonna ylleensä punamustaraidan.

Kivelä on aikoinaan edustanut Suomea juniorimaajoukkueissa ja pelannut siellä yhdessä muun muassa PK:n Jenna Korhosen kanssa. Vuonna 2010 Kivelä pelasi tähänastisen uransa parhaan kauden kun hän iski 15 maalia, siitäkin huolimatta että pelaa pääosin keskikentällä. Hyvä kausi toi myös kutsun B-maajoukkueeseen ja Vuoden liigapelaajan tittelin pelaajayhdistyksen äänestyksessä. Ilveksen kapteenina Kivelä uurastuksellaan piti joukkueensa liigassa.

Viime kaudella ei verkko heilunut yhtä tiheään tahtiin mutta Kivelä oli silti tärkeä osa joukkuettaan. Nyt hän hakee Vantaalla uusia haasteita.

- Päätös lähteä joukkueesta, jossa olen pelannut niin pitkään oli kova, Kivelä tunnustaa.

- Tuntui kuitenkin siltä, että jossen nyt lähde niin en varmaan koskaan. Ja haluan kokeilla, jospa voisin saada futiksesta vielä enemmän irti. PK tarjoaa minulle mahdollisuuden pelata kovia kansainvälisiä pelejä mm. Mestarien Liigassa ja Padesta (valmentaja Pauliina Miettinen) olen kuullut paljon hyvää, Kivelä jatkaa.

Lisää sopimuksia julkaistaan loppuviikosta. Muutamat pelaajat eivät ole malttaneet pysyä kentiltä poissa vaan ovat hyödyntäneet valmentajavapaita treenivuoroja. Joukkueharjoitukset pyörähtävät käyntiin kuitenkin vasta reilun viikon päästä.

PK-35:n tiedotteesta / UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Pallokerho -35 ry - logo

PK-35 - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää