Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Narukerälle pisteet Lappeenrannasta

 

Narukerälle pisteet Lappeenrannasta


Vieraspisteet Lappeenrannan Veiterältä napannut Narukerä paranteli asemiaan runkosarjan kääntyessä viimeiselle kolmannekselle. Pariin vuoteen Kisapuistosta ei ole pisteitä saatu, eivätkä ne irronneet tänäänkään helpolla. Ottelun alku oli jälleen Narukerälle hankala. Veiterä pystyi myötätuulen turvin haastamaan Narukerän karvauksen ja puolustuksen. Narukerä meni kuitenkin ottelussa johtoon Tomi Mustosen maalilla. Veiterä onnistui tasoittamaan, mutta Timo Niemi vei koko kentän yksilösuorituksellaan Narukerä jälleen johtoon. Vain hetki ennen taukovihellystä Antti-Jussi Ropo toi Veiterän tasoihin.

Toinen jakso oli Narukerältä jälleen parempi. Esa Oksanen ja Janne Väkiparta onnistuivat hyökkäysten käynnistäjinä avaten Veiterän karvausta. Oksanen ja Mustonen veivät Narukerän turvallisen tuntuisesti kahden maalin johtoon, mutta Jarkko Kinnunen nosti Veiterän maalin päähän. Timo Niemen toinen soolomaali vapautti tilannetta Narukerän kannalta. Tämän jälkeen vierailla oli useampikin paikka ratkaista peli lopullisesti, mutta palloa ei saatu hyvistä yrityksistä huolimatta maaliin. Aivan pelin lopussa Manu Puumalainen nostatti kotijoukkueen tunnelmia tuoden Veiterän jälleen maalin päähän. Veiterän panostaessa hyökkäykseen Tomi Mustonen pääsi tekemään päivän kolmannen osumansa ja pelin loppulukemat 4-6.

Ottelun tuomitsi venäläinen Minaev, joka jakoi pelissä runsaasti jäähyjä. Molemmat joukkueet istuivat 6 x 10 minuutin jäähyä. Joukkueet ovat tottuneet hieman erilaiseen linjaan ja aina ei ihan tiedetty missä raja menee. Tunteet pysyivät kuitenkin aisoissa ja mitään ylilyöntejä pelissä ei nähty.

Viikon kuluttua sunnuntaina samaiset joukkueet kohtaavat uudestaan Porin tekojääradalla. Tämä ottelu on Narukerän viimeinen ennen MM-kisoja ja reilun kahden viikon taukoa. Narukerällä on runkosarjasta viisi ottelua pelaamatta ja niistä neljä se saa pelata kotikentällään. Moneen vuoteen tasaisimmassa sarjassa Narukerällä on hyvät mahdollisuudet taistella runkosarjan kakkospaikasta.

Narukerän tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Narukerä - logo

Narukerä - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Viime kaudella 31 tehopistettä takonut Tomi Mustonen on Narukerän uusin sopimuspelaaja.

Lue lisää
Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Narukerän 20-vuotta kestänyt odotus päättyy, kun legenda ja maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkue voitti viikonloppuna Varkaudessa pelatussa SM-lopputurnauksessa hopeaa.

Lue lisää
Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Narukerän vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Timo Helavuoren.

Lue lisää
Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Maaliskuussa 1998 Narukerä voitti Tornion Naränperällä pelatussa pronssiottelussa paikallisen Palloveikot 2-3.

Lue lisää
Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Narukerälle tappio ensimmäisestä välierästä

Arkipäivänä peli Helsingissä ”lepakkovuorolla” houkuttelee kuin ohrakakko karppaajaa.

Lue lisää