Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jani Tanska vahvistamaan TPS-puolustusta

 

Jani Tanska vahvistamaan TPS-puolustusta


Keskuspuolustaja Jani Tanska siirtyy TPS:n riveihin kaksivuotisella sopimuksella. 23-vuotias Tanska on ikäänsä nähden aika kokenut pelaaja, sillä hän debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2004 kasvattajaseuransa MYPA:n paidassa. MYPA:sta hän siirtyi lontoolaisen Charlton Athleticin organisaation jo samana vuonna vain 16-vuotiaana. Tanska oli kesken Charlton-sopimuksensa muutaman kuukauden myös vuokralla norjalaisessa Lynissä.

Suomeen hän palasi takaisin vuonna 2007. 194-senttisen Tanskan ura jatkui MYPA:n kautta FC KooTeePee:n riveihin kaudeksi 2008. Kotkassa hän oli kaikissa pelaamissaan otteluissa joukkueensa avauskokoonpanossa. KooTeePee:n pudotessa Veikkausliigasta, seuraavan kauden etappi oli Pietasaari ja FF Jaro. Jaro-paita vaihtui kuitenkin yhden vuoden jälkeen seuraavaksi kahdeksi kaudeksi vaasalaiseen VPS:aan, jossa hän on siis viimeksi pelannut. Tanska on pelannut kaikkiaan 83 Veikkausliigaottelua ja viimeistellyt niissä kaksi maalia. Hän on pelannut urallaan myös 42 nuorten tai poikien maaottelua.

- Puolustuslinjassa on vastuuta tarjolla kapteeni Heinikankaan lopetettua ja Jere Urosen siirryttyä Helsingborgiin. Jani on ollut alusta lähtien ykkösvalintamme tälle pelipaikalle ja olemme todella tyytyväisiä, että saimme hänet joukkueeseen, FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Marco Casagrande kertoo.

- Joukkueemme kokonaistilanne näyttää Tanskan sopimuksen myötä hyvältä. Rinki on kapeahko, mutta haluamme jättää strategiamme mukaisesti nuorille lupaaville pelaajillemme tilaa tehdä Jere Urosen ja Roope Riskin kaltaisia läpimurtoja, Casagrande huomauttaa.

Myös siirtospekulaatioiden alla ollut hyökkääjä Mika Ääritalo jatkaa ainakin toistaiseksi TPS:n joukkueessa. 26-vuotias Ääritalo aloittaa siten jo kahdeksannen Veikkausliigakautensa TPS:ssa. Hän on pelannut kasvattajaseuransa riveissä yhteensä 137 liigaottelua ja iskenyt niissä 34 maalia. Ääritalo on parhaillaan Suomen A-maajoukkueen mukana harjoitusottelumatkalla Trinidad & Tobagossa.

- Ärtsi oli viime kaudella paras maalintekijämme ja olemme tyytyväisiä, että saamme pitää hänet, mutta portit ulkomaille ovat myös auki sopivan tilaisuuden tullen. Meille ei ole mikään yllätys, että hän on parhaillaan A-maajoukkueen mukana, Casagrande muistuttaa.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Jarno Heinikangas

5.3.1979 Pori
Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää