Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kaarle kaatui toistamiseen

 
Kaarle kaatui toistamiseen

Porin Palloilijoiden pisteputki sai jatkoa kokkolalaisen TP-Kaarlen kustannuksella. Kaarle kaatui lopulta lukemin 4-3 (2-2) ja voittomaalin iski Sami Rantala reipas minuutti ennen loppua.

Sinimyrskyn koko kauden kestänyt loukkaantumissuma ja pelaajien poisjäännit eivät ole otteita haitanneet viime otteluissa. Tänäänkin sivussa oli viisi runkopelaajaa, mutta tulostaululla se ei näkynyt.

Kaarle aloitti ottelun maalinteon Pasi Nevanperän toimesta, jonka jälkeen PoPa iski kahdesti. Ensin maalarina toimi kapteeni Laurila ja toisen Jone Vallin. Kaarle tasoitti ensimmäisen jakson päätteeksi Sebastian Mannströmin toimesta.

Toisella puoliajalla mentiin Sinimyrskyn hallitessa kenttätapahtumia. Aapo Hakala vei kotijoukkueen 27 minuutin jälkeen 3-2 johtoon Sami Rantalan esityöstä. Niko Kalliokoski tasoitti vielä viisi minuuttia ennen loppua. Lopun hurlumhein aikana porilaiset kuitenkin näyttivät viime otteluiden loppuhetkien luonteen lujuutta Sami Rantalan toimittaessa pelivälineen pitseihin Hakalan syötöstä vain hieman yli minuutti ennen loppua. Näin ollen pisteet jäivät Poriin.

Ottelu oli Petri Niemiselle ensimmäinen päävalmentajana hänen tuuratessa Palloliiton muissa tehtävissä viikonloppuna ollutta Seppälää.

- Jätkillä oli hyvä meininki ja tekeminen, onnellinen Nieminen kertoi ottelun jälkeen.

PoPalla on nyt kuuden ottelun lokakuun perään kolmen viikon tauko otteluista. Seuraavan kerran Sinimyrsky on tositoimissa sunnuntaina 21. marraskuuta kello 12.30. Vastaan asettuu tuolloin Sievi Futsal.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Lauantain iltapelissä Ylöjärven ”postimerkillä” tilanteita syntyi paljon kumpaankin päähän.

Lue lisää
MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

Ottelu alkoi vieraiden paineistaessa. Avauspaikan he loivat jo heti ensimmäisellä minuutilla.

Lue lisää
MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

KaDy kaatui lauantaina Monnarilla lukemin 2–4 (0–1). Anni-Eliina Luotonen sankaritar hattutempullaan.

Lue lisää
MuSaFutsal palasi voittojen tielle

MuSaFutsal palasi voittojen tielle

Loppiaisena MuSaFutsal oli matkustanut Kaustisiin kohdatakseen paikallisen Pohjan-Veikot. Kaustisilta joukkue saalisti viime hetken maalilla 3-4 voiton.

Lue lisää
MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

Helsingistä tuliaisina kauden ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla.

Lue lisää
MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

Lauantaina MuSaFutsalin vieraaksi oli saapunut FC OPA Oulusta. Porilaiset eivät jättäneet mitään mahdollisuuksia vierailleen vaan murskasi vieraansa lukemin 9-0.

Lue lisää