Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Bluesin taistelu ei riittänyt voittoon

 
Bluesin taistelu ei riittänyt voittoon

Blues-Hifk 1-4

Odotukset pelivireen löytymisestä parin poikkeuksellisen vaisun esityksen jäivät kotiyleisön edessä täyttymättä. Varamiehisenä Espooseen matkannut HIFK antoi vakuuttavan näytöksen oman systeeminsä toimivuudesta. Kyse on aivan samoista asioista, joita Bluesin valmennusjohto on omilleen toistanut kauden alusta lähtien. Selkeää, suorapiirteistä, aina kohti maalia johtavaa tekemistä, nopeasti omista ulos, rivakka keskialueen ylitys, ja taistelu kiekosta kulmissa ja maalin edustalla. Lopputulos 1-4 mediakuutiolla matsin jälkeen kertoo yksiselitteisesti olennaisen, naapurin ”paketti” on täysin valmiina, kun Espoon ”sinisten” valmennusjohdolla jälleen kerran palaverin paikkaa.

HIFK oli jo reissua suunnitellessaan päättänyt paineistaa hyökkäyspään toimet maksimiinsa heti aloituskiekon pudotessa jäähän. Näin myös kävi, meni jopa hieman ”överiksi” kokeneen pakin Toni Söderholmin mukaan. Maaleja ei kuitenkaan nähty ja erän puolivälin paikkeilla alkoi illan isäntäkin päästä vähitellen juonen kulusta kiinni. Tarjolla oli myös ylivoimaa, jopa viidellä kolmea vastaan, mutta Juuso Riksman piti maalinsa puhtaan. Vatsataudin vuoksi juuri ennen ottelua sivuun joutunutta Tarkkia tuuranneella Mikko Tolvasella startti oli työläämpi, 16 torjuntaa.

Ottelun toisessa erässä nähty Eetu Pöystin viuhuva veto ohi Tolvasen maalin ylänurkkaan on vahva  ehdokas kuukauden osumia valitessa. Kolmannen erän puolivälissä Melartin maalin edustalta survoma oli samalla voittomaali. Tämän jälkeen HIFK iski vielä kahdesti, Haataja ylivoimalla ja Granlund tyhjiin viimeisellä peliminuutilla. Bluesin ainoan viimeisteli Jani Lajunen ylivoimalla joukkueen pelatessa kuudella neljää vastaan. Runkosarjaansa espoolaiset jatkavat huomenna Oulussa, tilanteessa, jossa paikka kuuden joukossa on jo seitsemän pisteen päässä. Petu Matikainen korosti eilisen tuoneen jo jonkin verran valoa siihen synkkyyteen, joka oli vallalla viime lauantaina Tampereella ja vielä tiistaina Lahdessakin.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Jani Lajunen

16.6.1990 Espoo
Tiedot

Petri Matikainen

7.1.1967 Savonlinna
Tiedot

IiroTarkki

Iiro Tarkki

1.7.1985 Rauma
Tiedot

MikkoTolvanen

Mikko Tolvanen

14.7.1988 Vantaa
Tiedot


Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää