Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Piivolley saapuu jälleen haastamaan Loimua

 
Piivolley saapuu jälleen haastamaan Loimua

Loimu hävisi torstaina sarjajumbo Liiga-Riennolle Joensuussa, mutta taistelu pudotuspelien kotiedusta jatkuu jo lauantaina Raisiossa, kun vastaan astelee paikallisvastustaja Salon Piivolley. Loimulla on yhä mahdollisuus jopa runkosarjan voittoon asti, mutta se vaatisi jo sopivaa ristiinpelaamista muilta. Vastaan asettuva Piivolley sen sijaan kamppailee tasaväkiseesti Hurrikaani-Loimaan ja Oulun Ettan kanssa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Tästä kolmikosta yksi tulee jäämään pudotuspelien ulkopuolelle.

Erityispanoksia ei paikalliskamppailusta siis taaskaan puutu. Kauden aiemmmatkin kohtaamiset ovat olleet mielenkiintoisia. Piivolley voitti kaksi ensimmäistä ottelua 3-0 ja näytti jo siltä että Loimulle on muodostumassa todellinen Pii-peikko harteille. Kolmannessa kohtaamisessa Salossa kaikki näytty hyvältä, kunnes kahden voitetun erän jälkeen Piivolley heräsi taistelemaan ja vei kaksi seuraavaa erää nimiinsä. Onneksi Loimu löysi peli-ilonsa takaisin viidenteen erään ja kuittasi sen itselleen tiputtaen näin Pii-peikon harteiltaan.

Lauantain kohtaaminen tullee olemaan liberoiden ja hakkureiden kaksinkamppailu. Molemmilla joukkueilla on erinomaisen hyvät liberot (Dustin Watten & Jesse Mäntylä), jotka molemmat johtavat joukkueensa takakenttäpeliä maajoukkuekokemuksen tuomalla varmuudella.

Hakkuriosastolla Piivolleylla on erittäin hyvin läpi kauden pelannut Jussi Niemelä, joka on parhaimmillaan pystynyt voittamaan otteluita lähes yksikseen. Loimun hakkuri Ronald Jimenez on ollut liekeissä viime aikoina, mutta torstaina Joensuussa esitys oli jostain syystä todella vaisu. Ottelun avainkysymyksiä saattaakin olla nouseeko "Rolle" paikallispelissä omalle tasolleen.

Loimu – Piivolley
lauantaina 5.3. klo 17:00


Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


RonaldJimenez

Ronald Jimenez

Tiedot

DustinWatten

Dustin Watten

Tiedot


Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Tappiottoman Kokkolan Tiikereiden passari Steven Kehoe ja naistenliigakakkosen HPK:n yleispelaaja Keao Burdine on valittu lentopallon Mestaruusliigan tammikuun Kuukauden pelaajiksi.

Lue lisää
Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Miesten lentopallon Suomen Cupin välieräparien arpa oli oikukas. Se heitti Hämeenlinnassa tapahtuneessa arvonnassa vastakkain liigan kärkikaksikon Kokkolan Tiikerit ja VaLePan.

Lue lisää
Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Marraskuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa on valittu VaLePan passari Antti Esko ja LP Viestin keskitorjuja Kaisa Jokinen.

Lue lisää
Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Lentopalloliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sunnuntaina Tampereella yksimielisesti Pasi Sydänlammi Seinäjoelta.

Lue lisää
Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa lauantaina alkavalla Mestaruusliigan sarjakaudella upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa.

Lue lisää
Lentisliigassa kolminkertainen runkosarja ensi kaudella

Lentisliigassa kolminkertainen runkosarja ensi kaudella

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa pelataan ensi kaudella kolminkertainen runkosarja, mikä tarkoittaa kullekin 12 liigajoukkueelle 33 peliä runkosarjassa.

Lue lisää