Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kärpille ensimmäinen finaali

 
Kärpille ensimmäinen finaali

Kärpät tarrasi kiinni kotietuun.

Porin Kärpät otti ensimmäisen kiinnityksen Kultaiseen Kotkaan kaukalopallon liigafinaaleissa. Joukkue esitti kypsää peliä vieraskentällä Helsingissä varsin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen. Ottelun loppulukemat 7-12 olivat lopulta varsin oikeaan osuneet, sillä juuri tuon verran joukkueilla oli kentällä tällä kertaa eroa.

Kärpät johti ottelua sen toisen erän alussa jo 1-4,mutta kotijoukkue Bewe viidessä minuutissa kahden maalin johtoon. Erän puolivälin jälkeen Kärpät vastaavasti teki vielä neljä maalia, joten viimeiselle erätauolle mentiin Kärppien kahden maalin johdossa.

Kolmannessa erässä vierasjoukkue Kärpät hallitsi kenttätapahtumia ja se pelasi lopun järkevästi voittaen lopulta viidellä maalilla. Kärppien parhaana palkittiin Niko Papinaho 4+1. Hyvin onnistuivat myös Jaakko Mäkelä 2+2 ja Harri Jalonen 2+2. Kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon sai Jonne Vaahtera?

Joukkueet jatkavat sunnuntaina Porissa klo 17.00. Hyvin mahdollista, että Raumalla syntynyt kauden yleisöennätys rikkoontuu. UKP:n ja Kärppien välistä juhlaottelua seurasi silloin runsaat 600 katsojaa. Sunnuntain peli on myös Veikkauksen Tulosvetokohde.


Ottelun erikoisuudet:
-Finaali myöhästyi 10 minuuttia eri juhlallisuuksien takia. Hieman on livetty säännöstä, jonka mukaan Veikkauksen Tulosvetokohteen pitää alkaa minuutilleen.
-Helsingin pikkuhalli ei täyttynyt ennakko-odotusten mukaisesti ensimmäiseen finaaliissa.
-Vierasjoukkueen fanijoukko piti kovempaa ääntä kuin 400 -päinen kotiyleisö.

Maalitilastot:
I erä

02.51 0-1 Niko Papinaho (Jaakko Mäkelä)
15.34 0-2 Niko Papinaho (Marko Sten)

II erä
20.20 1-2 Niko Hermunen (Panu Siivikko)
20-29 1-3 Lasse Sammalisto (Harri Jalonen)
23.29 1-4 Jaakko Mäkelä
24.41 2-4 Sami Lindholm (Sami Luoto)
26.17 3-4 Jonne Vaahtera (Sami Häppölä)
26.40 4-4 Olli Pelkonen (Tommi Heinonen)
27.52 5-4 Juhani Holm (Tommi Heinonen)
29.00 6-4 Harri Hautajoki (Sami Luoto)
32.01 6-5 Jaakko Mäkelä (Niko Papinaho)
32.40 6-6 Harri Jalonen (Jose Laaksonen)
33.16 6-7 Mika Ahonkivi
38.08 6-8 Niko Papinaho (Marko Sten)yv.

III erä
48.18 6-9 Mikko Peltonen (Harri Jalonen)
50.31 6-10 Niko Papinaho (Jaakko Mäkelä)
54.01 6-11 Jani Helppolainen (Mika Ahonkivi)
55.16 7-11 Sami Häppölä (Lauri Penttinen)
58.39 7-12 Harri Jalonen (Mikko Peltonen)yv.

Torjunnat:
Bewe Mikko Joensuu 32
Kärpät Joni Meskanen 28

Jäähyt:
Bewe 4x2min
Kärpät 3x2min

Palkitut:
LeSport -pelaajat:

Bewe Jonne Vaahtera
Kärpät Niko Papinaho

Yleisöä: 420

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori.com

 


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärppien junioritoiminta jatkuu alkavalla kaudella poikien kaukalopallolla sekä tyttöjen ringetellä.

Lue lisää
Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliiga on valinnut ja palkinnut kauden 2011-12 parhaat. Mennyt kausi oli liigan 21.

Lue lisää
Kärpille hopeaa

Kärpille hopeaa

Porin Kärppien ja lappeenrantalaisen RB-93 neljäs finaali noudatti pitkälti samaa linjaa aikaisempien loppuotteluiden kanssa.

Lue lisää
Nouseeko Kärpät sillasta

Nouseeko Kärpät sillasta

Painitermein sanottuna Porin Kärpät on sillassa.

Lue lisää
RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

Lappeenrantalainen RB-93 on voiton päässä tämän kauden kaukalopallon Suomen mestaruudesta.

Lue lisää
RB-93 vei ensimmäisen finaalin

RB-93 vei ensimmäisen finaalin

Porin Kärpät ja lappeenrantalainen RB-93 avasivat tämän kauden kaukalopalloliigan finaalit tasaisella ottelulla, joka meni lopulta jatkoajalle asti.

Lue lisää