Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SCH tasoitti karsintasarjan

 
SCH tasoitti karsintasarjan

SCH piti kotietunsa, ratkaisu siirtyi Raumalle

SalBa matkasi Hyvinkäälle taskussaan maukas jatkoaikavoitto edelliseltä päivältä. Sarjan katkaiseminen jäi kuitenkin haaveeksi ja hyvinkääläisisännät tasoittivat sarjan selvin 6-2 luvuin. Selvistä luvuista huolimatta peli oli kaikkea muuta kuin selvä. Kaksi ensimmäistä erää mentiin käsikirjoituksella, jossa SalBa hallitsi peliä selvästi, onnistuen kuitenkin vain kahdesti. SCH puolestaan keskittyi pikkusikaan ja kävi puolustamisen ohessa tuikkaamassa kolme maalia helponlaisesti. Kahteen erään mahtui yksi ylärima ja kolme tolppaa SalBa-pelaajien toimesta, SCH:n onnistuessa neljästä saamastaan tilanteesta kolmasti.

Ottelu oli ensimmäiset kaksi erää melko fyysinen, tosin suhteellisen yksipuolisesti koska kotijoukkueen ainoa fyysiseen peliin pystyvä pelaaja Jukka Jauhiainen ei ehtinyt olemaan joka paikassa samaan aikaan. Tuomarit pitivätkin kaksi erää pelin hyvin hanskassaan. SCH korvasi puuttunutta fyysisyyttään pelaamalla pientä sikaa ja yleensä kättä pidemmän avustuksella. SCH:n fyysisen pelin repertuaariin kuului mm. korkeat mailat naamaan, kyynärpäätaklaukset niin ikään naamaan, sekä keihästäminen raukkamaisesti mailan tupella. Toki ymmärtäähän tuon tarpeen kättä pidemmille jos joukkue on täynnä 30kg pesukone selässä painavia koulussa kiusattuja ja kirjoittajan kengännumeroa pienemmän älykkyysosamäärän omaavia poikasia.

Kolmas erä kuivuikin kirin osalta tuomareiden linjan täyskäännökseen. Kuka lie tuomareiden kopissa toisella erätauolla käynyt, mutta samasta fyysisyydestä jota kaksi erää sai harrastaa, tuomittiin nyt jäähyjä ja onhan se nyt selvä, että vain toisen joukkueen kyetessä fyysisyyteen, vain toinen joukkue joutui penkkiä kuluttamaan. Tuomarien sekoillessa urakalla, valui SalBan mahdollisuudet tasoitukseen ja samalla nähtiin muutama turhautuminen jotka olisivat voineet jäädä myös tekemättä. Suurin turhautuminen nähtiin ottelun lopussa, kun Christian Rönndahl taklasi SCH:n ainoan oikean pelaajan Jauhiaisen, niin että ukko lensi kuin se kuuluisa leppäkeihäs. Tilanne näytti rumalta taklauksen osuessa selän puolelle. Jauhiainen kuitenkin avitti totutusti tuota selkään osumista kääntämällä viime hetkellä ahterinsa eteen, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Rönndahlille arvottiin tilanteesta törkeä ottelurangaistus joka tietää automaattista pelikieltoa ja kurinpitokäsittelyä, pelisilmän omaavat tuomarit olisivat huomanneet Jauhiaisen t?ekkiläisen selänkäännön ja antaneet tilanteesta maksimissaan pelirangaistuksen. Turhautuneeksi tuota voi Jauhiaisen selänkääntötempusta sanoa, sillä Rönndahl meni tilanteeseen tarpeettoman kovaa.

Toinen ulosajo nähtiin tilanteessa jossa SalBalle tuomittiin 2 minuutin jäähy epäurheilijamaisesta käytöksestä. Tuomarin kulkiessa SalBan vaihtopenkin ohi, kysyi Mikanmaa tuomarilta, kestääkö tämä yhtään kritiikkiä. Tuomarin vastaus kysymykseen oli punainen kortti, jota vielä pelin jälkeen naurettavasti puolusteli sillä että halusi rauhoittaa peliä yleisesti, siksi kova tuomio. Hyvinhän se rauhoittuu kun kahdesta kysymyksestä tuomitaan 27 minuuttia käytösjäähyjä aiemman sekoilun päälle.

Selittelyihin ei sikäli ole varaa, että kahdella maalilla harvoin voittaa. SalBan olisi pitänyt pystyä käyttämään kahden erän totaalinen hallinta paremmin hyödykseen ja latoa pallo maaliin tolppien sijaan. Myös SalBan ylivoima oli luokattoman huonoa ja jo pelkästään paremmalla ylivoimalla SalBa olisi korjannut voiton ja sen myötä jatkopaikan. 

Sarja ratkeaa jo ylihuomenna tiistaina kun SCH saapuu kokeilemaan onnensa kestävyyttä Raumalle. Toimitus varastaa SCH:n Rauman pelin jälkeen esittämän toivomuksen hieman erilaisesta tuomaritoiminnasta. Toivottavasti Raumalla nähdään tuomarit jotka eivät ole toisella erätauolla ostettavissa, siinä vaiheessa kun SCH alkaa pelätä omaa riittämättömyyttään.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää