Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

JYP vei voiton Jyväskylässä

 
JYP vei voiton Jyväskylässä

JYP-BLUES 4-2

Kaksi ensimmäistä välieräottelua hävinnyt runkosarjan voittaja JYP otti maanantaina ensimmäisen voittonsa Bluesista välierissä. Jyväskyläläiset karkasivat toisessa erässä, eikä Bluesin loppuhetkien kiri riittäny voittoon asti.

Maalinteon ottelussa aloitti kuitenkin Blues, kun Ville Lajunen vei videoltakin tarkistetulla osumalla vierailijat johtoon ensimmäisen erän puolivälissä. Syöttöpisteet Stefan Öhmanille ja Petri Lammassaarelle. Maali jäi ensimmäisen erän ainoaksi osumaksi.

Toisessa erässä sitten alkoivatkin JYPin maalijuhlat. Tasoitusmaalin jyväskyläläisjoukkue teki ylivoimalla, viimeistelijänä Harri Pesonen. Toiseen erään mahtui vielä kaksi kotijoukkueen osumaa, kun samalla minuutilla syntyneet Eric Perrinin ja Mikko Viitasen maalit veivät JYPin jo kahden maalin karkumatkalle. Perrinin osuma syntyi tämän karatessa suoraan jäähyaitiosta läpiajoon, Viitanen taas lämäsi kauden ensimmäisen maalinsa.

Blues ei tietenkään luovuttanut, ja kolmannen erän viimeisellä minuutilla espoolaisten taistelu tuotti tulosta: Loistavaa kevättä pelaava Roope Talaja onnistui jälleen maalinteossa tuoden Bluesin maalin päähän JYPistä. Talajan osuma syntyi Bluesin pelatessa ylivoimalla ja ilman maalivahtia. Loppunumeroiksi 4-2 viimeisteli kuitenkin jyväskyläläisten Jari Jääskeläinen kolme sekuntia ennen loppua.

Toisen erän heikko vaihe maksoi siis Bluesille voiton maanantaina. Aiempienkin kohtaamisten tapaan kolmas välieräkamppailu oli myös tasainen, ja pienet virheet kostautuivat. Blues pelaa kuitenkin hienoa kevättä, sillä koko kauden ajan suurin mestarisuosikki ja runkosarjan suvereeni voittaja JYP ei ole helppo vastus.

Espoolaiset kärsivät ensimmäisen välierätappionsa Jyväskylässä. Blues johtaa välieräsarjaa edelleen 2-1, ja neljäs, ottelusarjan kannalta erityisen tärkeä kamppailu pelataan keskiviikkona Barona Areenalla. Ottelu alkaa 18.30, tervetuloa kannustamaan espoolaisia kohti SM-liigan finaaleja!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Ville Lajunen

8.3.1988 Helsinki
Tiedot

Petri Lammassaari

6.8.1985 Eurajoki
Tiedot

RoopeTalaja

Roope Talaja

2.8.1988 Kuopio
Tiedot

Stefan Öhman

5.5.1976 Örnskoldsvik, Sweden
Tiedot


Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää