Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Michal Slawuta MuSaan

 
Michal Slawuta MuSaan

Veikkausliigassa vakiokalustoon mm. Fc Lahden ja Fc Hakan riveissä kuulunut Michal Slawuta on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Musan Salaman kanssa. Sopimus on yksi tämän kevään merkittävimmistä kakkosdivaritasolla. Slawutalle tarjottiin sopimusta myös ylemmiltä sarjatasoilta, mutta MuSa tuntui houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. Yhteensä 124 Veikkausliigaottelua pelannut Slawu tuo MuSan nuoreen joukkueeseen johtajuutta ja tarvittavaa kokemusta. Slawuta pelasi myös viime kaudella 10 ottelua MuSan paidassa PoPan farmisopimuksen kautta. 'Slawu oli viime kaudella yksi niistä tekijöistä, joiden ansiosta Musan Salama pelaa edelleen kakkosdivarissa, mm. neljän nollapelinsä ansiosta', kertoo sopimukseen silmin nähden tyytyväinen urheilujohtaja Petri Toivonen.

Slawutan sopimukseen kuuluu myös maalivahtitallin pyörittäminen kerran viikossa edustuksen treenien yhteydessä. Slawuta itse piti tätä mahdollisuutta erittäin tärkeänä asiana sopimuksen syntymisen kannalta. 'Urani jälkeen haluaisin jatkaa juuri maalivahtivalmennuksen parissa ja uskon, että minulla on paljon annettavaa suomalaisille maalivahdeille', kertoo puolalaissyntyinen Slawuta.

Slawutan sopimuksen julkistaminen tapahtui lehdistötilaisuudessa, jossa julkistettiin myös MuSa-PoPa-yhteistyön jatkuminen kaudella 2011. Tämä mahdollistaa juniori-ikäisten pelaajien liikkumisen PoPan ja MuSan välillä päivän varoitusajalla. Lisäksi MuSa saa PoPasta jokaiseen otteluunsa vähintään yhden pelaajan rosteriinsa.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää