Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SSV tasoitti voitot

 
SSV tasoitti voitot

Sunnuntai-iltana finaalisarja sai uuden ilmeen.

Ensimmäinen erä oli ensimmäisen finaalin tapaan tarkka molemmilta joukkueilta. Tiukkoja kaksinkamppailuja ja kulmavääntöjä nähtiin. Sami Koski vei kotijoukkueen johtoon ajassa 5.25. Sitten jäähyiltiin vuoron perään ja kukaan ei oikein kunnolla ehtinyt saada ylivoimaansa toimimaan kun pelaajaluku kentällä vaihtui. SSV ja Tero Tiitu edellä, SPV Sami Koski perässä ja SSV Markus Huhtimo seurasi omalla jäähyllään. Maaleja näistä tilanteista ei tullut, mutta Juho Järvinen viimeisellä minuutilla tasoitti pelin.

Toisessa erässä Järvinen vei SSV:n johtoon kolmannella minuutilla ja tällä kertaa oli SPV:n Kosken vuoro tehdä pukukoppimaali toiseksi viimeisellä minuutilla. Muita tapahtumia ei tähän erään saatu, vaikka tilanteita ja tolppia kyllä nähtiin.

Tänään SSV pelasi lähes ehjän 60 minuuttisen. Kolmannessa myös alkoivat maalihanat aueta. Petri Halonen vei ensin vieraat 3-2 johtoon ja Tero Tiitu lisäsi eroa. Peliaika kului ja lopulta Mikko Kohonen toi kavennuksen ja Areenalla alkoi taas toivo kyteä. Henri Tuhkanen kuitenkin lisäsi eron taas kahteen maaliin. Viimeiset kaksi minuuttia kuudella pelaajalla eivät enää kotijoukkuetta auttaneet kun SSV pääsi hyviin katkoihin ja löi palloa toiseen päähän.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää