Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kolmen kruunun kyyti liikaa Pikkuleijonille

 
Kolmen kruunun kyyti liikaa Pikkuleijonille

Vaisusti turnauksen aloittanut Ruotsi oli vahva heti alusta lähtien. Ykkösketjun Jeremy Boyce Rotevall teki maalin edestä ylivoimalla keltapaitojen avausmaalin reilun kuuden minuutin pelin jälkeen.

Suomi tuli tasoihin hieman erän puolivälin jälkeen. Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkittu Toni Kallela ohjasi Markus Granlundin hienon syötön maalin edestä ohi Niklas Lundströmin.

Toisessa erässä Ruotsi otti lopullisesti komennon. Joukkue teki erässä kolme maalia Richard Ullbergin selän taakse, joista kolmas ja neljäs tulivat vain 19 sekunnin sisällä. Kun Ruotsin puolustuskin oli vahva, eivät suomalaiset päässeet kunnon tekopaikkoihinkaan.

Ottelussa kaksi maalia tehnyt William Karlsson teki päätöserän puolivälissä Ruotsille 5-1 –johtomaalin ylivoimalla. Loppunumeroiksi 5-2 kavensi vielä Ville Järveläinen kahden miehen ylivoimalla.

Suomi oli vastustajaansa jäljessä lähes kaikessa. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi yritti herätellä Pikkuleijonia päätöserässä tiivistämällä kolmeen ketjuun, mutta ilman tulosta.

Maanantaina joukkueella on välipäivä ja tiistaina Suomi kohtaa alkulohkon viimeisessä ottelussaan Tshekin. Pikkulejonien on voitettava tuo ottelu, muuten pudotuspelit jäävät haaveeksi.

Jääkiekkoliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää