Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kettupaidat pyrkii kolmen joukkoon

 
Kettupaidat pyrkii kolmen joukkoon

JJK:n konkreettisin tulostavoite kaudelle 2011 on kova: sijoitus kolmen parhaan joukossa Veikkausliigassa.

- Vuosi sitten asetettiin tavoitteeksi se, että pelataan Veikkausliigaa myös kaudella 2011. Se toteutui mielestäni aika kevyesti, nyt joukkue on vahvistunut selkeästi ja meidän prosessi on edennyt seuraavaan vaiheeseen, päävalmentaja Kari Martonen sanoo.

Kahden peräkkäisen 13. sijan jälkeen harppaus kolmen sakkiin voi tuntua huimalta, mutta JJK:ssa tavoitteeseen uskotaan kaikilla tasoilla.

- Mitali on kova tavoite, mutta siihen on realistiset mahdollisuudet. Me ollaan nähty jo talven aikana, että oikeanlaisella valmistautumisella ja onnistuneella suorituksella voidaan voittaa tässä sarjassa kenet vain. Se edellyttää pelillisten tavoitteiden täyttymistä.

Keskeisiä tavoitteita tulostavoitteen taustalla ovat energinen, intohimoinen, positiivinen ja rohkea peli-ilme, sekä pelilliseksi teemaksi muotoutunut "halu palloon".

- Intohimon ja ylpeyden edustaa JJK:a, Jyväskylää ja Keski-Suomea pitää näkyä joka ottelussa. Se on iso haaste. Halu palloon taas tarkoittaa sitä, että pallollisessa pelissä pyrimme kontrolloimaan pelivälinettä tilanteen mukaisesti, ja vastaavasti pallon ollessa vastustajalla pyritään saamaan se pois aktiivisella prässillä, Martonen taustoittaa.

Toinen kilpailullinen tavoite liittyy Suomen Cupiin, siinä joukkue etenee peli kerrallaan.

- Sen verran on kilpailun sääntöjä luettu, että vain voittaja jatkaa, Martonen huomauttaa.

Myös kentän ulkopuolella seura pyrkii menemään eteenpäin. Tavoitteena on Veikkausliigan paras yleisökeskiarvo kaudella 2011.

- Meidän yleisökeskiarvo kahdelta ensimmäiseltä kaudelta on melkein 3100, vaikka voittoja on 26 kotiottelusta kolme. Sanotaan, että menestyvä joukkue tuo 30 prosenttia lisää yleisöä, joten mahdollisuudet ovat olemassa. Ja jos liiga pelataan 12 joukkueella, niin kuin nyt näyttää, myös otteluohjelma muotoutuu lisäpelien ansiosta sellaiseksi kuin sen pitääkin olla. Kahdesta kolmeen kotipeliä tulee joka kuukaudelle, toimitusjohtaja Joni Vesalainen laskee.

JJK:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


JJK Jyväskylä ry - logo

JJK - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää