Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Alle 19-vuotiaiden kuudennet MM-kisat alkavat Saksassa tiistaina

 
Alle 19-vuotiaiden kuudennet MM-kisat alkavat Saksassa tiistaina

U19-poikien kuudes MM-turnaus pelataan Saksassa 3.-7. toukokuuta. Suomen kaksikymmentä pelaajaa käsittävä joukkue saapui eilen kisapaikalle ja kohtaa tiistain avausottelussaan lohkon suosikkeihin lukeutuvan Sveitsin, joka sijoittui pronssille kaksi vuotta sitten. Ottelu alkaa klo 17.15 Suomen aikaa.

Suomi puolustaa MM-hopeaa kahden vuoden takaa Turussa pelatusta turnauksesta. Ruotsi on voittanut viidestä MM-turnauksesta neljä ja on ennakkosuosikki tälläkin kertaa. Suomen pojat ovat voittaneet MM-kullan vuonna 2003.

Tällä kertaa MM-kisajoukkueen pääpaino on vuonna 1992 syntyneissä pelaajissa, joita mukana on 14, 1993 syntyneitä on neljä ja 1994 syntyneitä kaksi. Joukkueen kuopus on SC Classicin 16-vuotias lupaus Krister Savonen.

Tämän vuoden helmikuussa Suomen U19-maajoukkue  saavutti itseluottamusta kohottavan maaotteluvoiton (6-4) Ruotsista kuuden vuoden jälkeen.
Suomella on siis mahdollisuus kahteen salibandyn MM-kultaan yhden kauden aikana, kun miehet voittivat MM2010-turnauksen Hartwall Areenalla joulukuussa.

Alkusarjassa Suomen nuoret kohtaavat Sveitsin,  Norjan ja Slovakian. Lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee välieriin, jotka ovat vuorossa perjantaina. Turnaus huipentuu lauantaina 7.5. pelattaviin mitaliotteluihin. Maksimissaan Suomen joukkue pelaa viisi ottelua viiden päivän sisään.

U19-poikien maajoukkue
Alle 19-vuotiaiden poikien 6. MM-kisat
3.-7.5. 2011 Saksa

Maalivahdit
 1 Joni Järviö, 18, KooVee, Tampere, 10, 0+0=0
31 Tomi Aaltonen, 18, FoSu, Forssa, 9, 0+0=0

Puolustajat
  2 Krister Savonen, 16, SC Classic, Tampere, 1, 0+0=0
  8 Markus Lehtivuori, 18, SC Classic, Tampere, 6, 1+2=3
12 Kaapo Savinainen, 18, NST-Lappeenranta, 3, 0+2=2
10 Juuso Pietilä, 18, TPS, Turku, 10, 0+0=0
16 Tino Salminen, 17, TPS, Turku, 4, 0+0=0
19 Tuomas Iiskola, 18, Tapanilan Erä, Helsinki, 10, 5+3=8
21 Nico Salo, 17, SC Classic, Tampere, 8, 1+1=2

Hyökkääjät
 4 Niko Lehtonen, 18, IBK Sirius (SWE), 4, 4+1=5
 5 Aaron Fagerholm, 18, SSV, Helsinki, 6, 0+4=4
 7 Miko Kailiala, 18, TPS, Turku, 6, 1+0=1
 9 Petri Rantala, 19, OLS, Oulu, 3, 1+2=3
11 Sami Johansson, 17, SC Classic, Tampere, 6, 8+2=10
13 Matias Kaartinen, 18, Espoon Oilers, 7, 5+8=13
15 Ville Turula, 18, OLS, Oulu, 7, 3+4=7
17 Sylvester Raikamo, 18, Espoon Oilers, 10, 9+7=16
18 Miikka Sokka, 18, TPS, Turku, 6, 6+2=8
20 Niko Mäkelä, 19, SPV, Seinäjoki, 9, 1+5=6
22 Samuli Hulkkonen, 18, NST-Lappeenranta, 5, 0+0=0

Päävalmentaja: Jarkko Rantala
Valmentajat: Miikka Lamu, Mikko Laurikainen ja Tapio Tamminen (mv).
Joukkueenjohtaja: Tommi Hiltunen
Huoltaja: Timo Kolehmainen.
Fysioterapeutti: Ari Haapalainen.

Alle 19-vuotiaiden poikien MM-kisat 
Lohko B: Slovakia, Norja, Sveitsi, Suomi

Tiistai 3.5.
klo 17:15 Sveitsi - Suomi

Keskiviikko 4.5.
klo 11:45 Norja - Suomi

Torstai 5.5.
klo 16:30 Suomi - Slovakia

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää