Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MM-kärki Salminen jatkoi podiumputkea

 
MM-kärki Salminen jatkoi podiumputkea

Enduron MM-sarjan ykkösluokan kärkipaikkaan tukevan otteen omaava Juha Salminen on noussut palkintokorokkeelle kauden kaikissa kuudessa osakilpailussa. Neljä voittoa ja yksi kakkossija saivat jatkoa kolmospaikan merkeissä Italian osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä Sisilian Francavillassa.
-En voi olla tähän sijoitukseen suuremmin pettynyt varsinkaan siinä mielessä, että ylsin podiumille vähän huonompanakin päivänä.
Salminen johti luokkaansa vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen, kunnes pelin henki muuttui toisella crossitestillä.
- Kaaduin vallista irtokiville ja tussasin siinä sekunteja. Sen jälkeen ei vain jostain syystä tullut enää haluamani pätkäaikoja, vaikka en virheitä tehnytkään. Kello ei vain pitänyt etenemisestäni, muotoili Salminen.

Suomalaisille jälleen kolmoisvoitto

Sisilian toisen ajopäivän voiton vei nimiinsä Salmisen Husqvarna-tiimikaveri Matti Seistola.
Uransa ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa juhlinut Seistola kukisti tiukassa taistelussa KTM:llä kisaavan Eero Remeksen 2,85 sekunnilla. Salminen tuli puolestaan 15 sekuntia Remeksen takana.
Avauspäivänä järjestys oli Salminen-Seistola-Remes, joten suomalaiskuljettajat putsasivat Sisilian mitalipöydän viimeistä murua myöten.
- Jos jonkun muun piti tuo voitto ottaa, niin sen suo kyllä Seistolalle. ”Masalla” oli hyvä syöttö päällä jo lauantainakin, mutta silloin hän sortui vielä virheisiin ja kaatumisiin, totesi Salminen.
Sarjan pienimmän luokan kaikki osakilpailuvoitot ovat olleet tällä kaudella suomalaiskuljettajien kaunista käsialaa, mikä näkyy komeasti kolmoisjohtona myös MM-pisteissä. Salmisella on koossa 142, Remeksellä 124 ja kolmanneksi voittonsa ansiosta nousseella Seistolalla 109 pistettä.
MM-sarja saavuttaa puolimatkan krouvinsa neljän viikon kuluttua, kun seuraavat kaksi kisapäivää ajetaan Turkin Fethiyessa.

Francavilla da Sicilia.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 6/16 osakilpailu, luokka E1:

1) Matti Seistola Suomi, Husqvarna 1.06.37,35, 2) Eero Remes Suomi, KTM + 2,85 sekuntia jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 18,12, 4) Thomas Oldrati Italia, KTM + 24,81, 5) Lorenzo Santolino Espanja, KTM + 1.02,68, 6) Fabien Planet Ranska, Sherco + 1.45,32.

MM-pistetilanne:
1) Salminen 142, 2) Remes 124, 3) Seistola 109, 4) Oldrati 97, 5) Thain 89, 6) Planet 85.

Seuraavat osakilpailut: 10.-11.6. Fethiye, Turkki.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Porin Moottorikerhossa runsas osallistumisinto kotikilpailuun motocrossin MX-liigassa

Porin Moottorikerhossa runsas osallistumisinto kotikilpailuun motocrossin MX-liigassa

Porin Moottorikerho isännöi motocrossin MX-liigan kolmatta osakilpailua tulevana viikonloppuna Yyterin radalla.

Lue lisää
Speedwaykauden päätöskilpailut Porissa

Speedwaykauden päätöskilpailut Porissa

Suomen speedwaykauden loppuhuipennus nähdään tänä viikonloppuna Porissa.

Lue lisää
Motocross kausi käynnistyi viikonloppuna

Motocross kausi käynnistyi viikonloppuna

Motocross kausi käynnistyi Laitilassa 21-22.4.2012 perinteisella WestCross Weekendillä.

Lue lisää
Maaradan SM-finaali Porin raviradalla 17.9.2011

Maaradan SM-finaali Porin raviradalla 17.9.2011

Maaradan SM-finaali ajetaan Porin raviradalla lauantaina 17.9. Finaalissa nähdään myös ulkomaalaisvärejä, kun kilpailijoita saapuu paikalle Ruotsista, Saksasta ja Hollannista.

Lue lisää
Speedwaykausi käynnistyy

Speedwaykausi käynnistyy

Suomen speedwaykausi 2011 käynnistyy Porissa lauantaina 14.5.

Lue lisää
Suomen speedwaylupaukset Yyterissä

Suomen speedwaylupaukset Yyterissä

Speedwayn nuorten valmennusryhmän leiri järjestetään Yyterissä alkuviikon aikana.

Lue lisää