Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Inter sopimukseen Toni Kallion kanssa

 
FC Inter sopimukseen Toni Kallion kanssa

Inter on solminut loppukautta koskevan pelaajasopimuksen 49 A-maaottelua pelanneen Toni Kallion kanssa. Urallaan niin hyökkäyksessä kuin puolustuksen eri rooleissakin pelannut Kallio harjoitteli uuden joukkueensa kanssa ensimmäisen kerran eilen tiistaina ja on käytettävissä Interin Veikkausliigan otteluissa heti peliluvan saavuttua.
32-vuotias Kallio on pelannut Suomessa viimeksi seitsemän vuotta sitten, jolloin hän siirtyi HJK:sta norjalaiseen Moldeen. Norjasta Kallio siirtyi sveitsiläisen Young Boys Bernin kautta Englannin valioliigan Fulhamiin, jonka kirjoilla hän oli viime vuoden kesään saakka. Fulhamin lisäksi Kallio pelasi Englannissa kahteen otteeseen lainalla mestaruussarjan Sheffield Unitedissa. Viimeisen vuoden aikana Kallio on ollut lyhyillä sopimuksilla norjalaisessa Vikingissä ja thaimaalaisessa Muangthong Unitedissa.
Kallion sopimus Muangthong Unitedin kanssa päättyi ennen Suomen siirtoikkunan sulkeutumista, joten hänen on mahdollista saada pelilupa Interiin jo ennen elokuun alkua. Kallion ainoaksi otteluksi Muangthongissa jäi helmikuussa pelattu AFC Champions Leaguen ottelu.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Toni Kallio

9.8.1978 Tampere
Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää