Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ilvekselle niukka mutta ansaittu voitto

 

Ilvekselle niukka mutta ansaittu voitto


Joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa virallisessa sarjaottelussa miesmuistiin. Molemmille joukkueille ottelu oli myös erittäin tärkeä. Ilves halajaa pysyä sarjan kärkipaikoilla ja sarjassa säilymisen viralliseksi tavoitteekseen asettanut I-Kissat tarvitsee lisäpisteitä jotta pysyvät turvallisesti putoamisviivan yläpuolella. Kenttä oli erittäin liukas ja koko ottelun ajan kestänyt vesisade ei ainakaan helpottanut pelaajien tehtävää.

Ilves on saanut sairastuvaltaan pelaajia pois ja kun Henri Ertinkin pelilupa saatiin kuntoon, vaihtoaitio suorastaan pullisteli pelimiehiä. Poissa olivat loukkaantumisten vuoksi vielä Miikka Sarviharju ja Sami Mäenpää. Ilari Ruuth oli jo penkillä ja lopullinen kuntoutuminen lähenee päivä päivältä. Poissa olivat myös poliisien SM-kisoissa edustustehtävissä olleet Ville Pajula ja Eetu Sassila.

Ottelu alkoi Ilveksen hallitessa ottelutapahtumia suvereenisti. I-Kissat keskittyivät puolustamaan ja yrittivät ruokkia pitkillä juoksupalloilla pikakiituriaan Ayao Sossouta, joka ilman palloa olikin nopea. Ennen Jokisen täysosumaa Ilves lähenteli jo Kissojen maalia pari kertaa vaarallisesti mutta tuloksetta. Puolen tunnin kohdalla Scheweleff laittoi Jokisen matkaan linjan puolustuslinjan taakse suunnatulla syötöllä. Kissojen puolustus meinasi jo selvittää tilanteen mutta pallo jäi Jokisen jalkoihin pyörimään ja mies niittasi varmasti avausosuman. Päälle 700 silmäparille ei enempää maaleja ensimmäisellä jaksolla esitetty vaan tauolle mentiin Ilveksen hallitessa otteita.

Toisen jakson alkuun Kissat sai hieman painetta Ilveksen päätyyn. Vaarallisilta maalipaikoilta kuitenkin vältyttiin. Reilu 10 minuuttia kerittiin toista jaksoa pelata, kun Kulokorpi räjäytti Ilves-fanit huutoon. Kulon kova laukaus muutti suuntaa puolustajasta ja pallo kimposi aivan tolpan juureen. Syöttäjänä toimi jälleen Scheweleff. Ilveksellä oli vielä jokunen paikka lisätä johtoaan mutta kaksi maalia riitti tältä erää tärkeisiin pisteisiin.

Seuraavaksi Ilves matkaa keskiviikkona 22.6 Poriin FC Jazzin vieraaksi. Tuon jälkeen joukkueelle koittaa pieni loma. Pelit jatkuvat jussin jälkeen 3.7 Lohjalla ja seuraava kotiottelu potkitaan vasta pe 8.7 SalPaa vastaan.

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää