Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Myös Matilda Hietala Classicista Kooveen naisten edustukseen

 

Myös Matilda Hietala Classicista Kooveen naisten edustukseen


Kooveen naisten viimeisin vahvistus on puolustaja Matilda Hietala, joka pelasi viime kaudella tyttöjen SM-sarjaa Classicin riveissä. Liigassa 20-vuotiaalle Hietalalle on ehditty kirjata 42 runkosarjaottelua. Kaksi ensimmäistä kautta hän pelasi Erä III:ssa ja kaudella 2009-2010 PSS:ssa. Hietala nähtiin myös U19-maajoukkueessa Puolan MM-kisoissa vuonna 2008. Viime kauden pelaajista jatkonsa on vahvistanut 17-vuotias Tiia Leppänen, jonka otteet paranevat jatkuvasti. Leppänen kuuluu myös niiden neljän kooveelaisen joukkoon, jotka nähtiin viimeisimmässä tyttöjen maajoukkueen leirityksessä.

- Tarkoitus on pelata hyvä kausi ja pitää hauskaa. Joukkue ainakin vaikuttaa nuorelta ja mukavalta. Toivottavasti selvitään ilman loukkaantumisia ja saan myös vastuuta, Hietala sanoo.

Vahvuuksikseen Matilda Hietala mainitsee pelikäsityksen ja hyvän paineensietokyvyn. Päävalmentaja Jani Perkonmäki lisää listaan fyysisen vahvuuden, pallollisen osaamisen ja liigakokemuksen.
- Tiia taas on loistava pelintekijä, joka on ottanut viime aikoina huomattavia loikkia eteenpäin.

Naisten edustuksella on nyt sopimus ensi kaudesta 15 kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin kanssa. Kesän aikana vielä täydentyvässä joukkueessa tulee olemaan noin 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia.

SOPIMUSTILANNE 27.6.2011
Tanja Henttinen (mv)
Sonja Mäkinen (mv)
Viivi Ahola (Classic)
Matilda Hietala (Classic, Tytöt SM)
Ilona Huhtala
Annastiina Intala (Classic)
Essi Kolppo
Tiina Lehto
Tiia Leppänen
Juulia Lintula
Mia Miesmäki (Classic, 2-div.)
Outi Mikkola
Elina Mäntylä
Emma Rantanen (Classic)
Kristiina Sirviö (Classic)
Siru Torkki (Classic)
Milla Vähälä

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää