Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tamhockey Oy teki tappiota menneellä tilikaudella

 

Tamhockey Oy teki tappiota menneellä tilikaudella


SM-liigassa sijalle 11 jääneen Tapparan liigakiekkoilusta vastaavan Tamhockey Oy:n taloudellinen tulos painui menneen tilikauden aikana 454 081,58 euroa alijäämäiseksi. Myös liikevaihto laski edellisvuoden 4,8 miljoonasta eurosta 4,0 miljoonaan euroon.

- Pysyimme kustannusten osalta budjetissa, mutta tulopuoli ei kehittynyt odotetusti. Yleisömäärien selvä lasku edelliskaudesta pudotti lipputuloja merkittävästi ja oli suurin yksittäinen syy tappiotulokselle. Pudotuspeleistä ulosjääminen näkyy myös tuloksessa, Tamhockeyn toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoi.

- Edellisen tilikauden aikana meillä oli lisäksi ottelu NHL-joukkuetta vastaan, minkä puuttuminen nyt näkyi liikevaihdossa, Leinonen lisäsi.

Tappara tulevan kauden kausikorttimyynti on sujunut aiempaa vuotta paremmin. Myös uudistunut joukkue on ollut kokoonpanoltaan lähes valmis ja harjoitellut yhdessä jo huhtikuusta lähtien. Omatoimisella harjoitusjaksolla parhaillaan oleva liigamiehistö palaa tiimitoimiin jälleen 3.8. aloittaen valmistautumisen European Trophyn otteluihin ja siitä syyskuun puolivälissä alkavaan SM-liigaan.

Kauden ensimmäiset ottelut pelataan Hakametsässä 18.-22. elokuuta, jolloin vastassa on European Trophyn otteluissa ruotsalaiset Färjestad ja Frölunda sekä tsekkiläinen Pardubice. Ennen lauantaista ottelua 20.8. jäähallilla järjestetään Tappara-päivä.

- Ensi kaudella meidän on onnistuttava vastaamaan koviin haasteisiin niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin. Uskon, että Tapparan suunta on nyt ylöspäin, toimitusjohtaja Leinonen sanoo.

Tapparan tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Tappara - logo

Tappara - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää