Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Espoo haastaa toistamiseen FC Lahden

 

FC Espoo haastaa toistamiseen FC Lahden


Ykkösen kevätkierros on saatu päätökseen ja FC Espoo avaa toisen kierroksensa torstaina FC Lahtea vastaan. Leppävaarassa pelattava ottelu alkaa klo 18.30. Jussi Nuorelan joukoilla on revanssin paikka, sillä sarja-avaus Lahdessa ei ollut odotusten mukainen.

- Lahti oli oikeastaan ainut joukkue, jota vastaan meillä ei ollut mahdollisuuksia. Nyt on kiva katsoa, pärjätäänkö tällä kertaa, Nuorela pohtii.

- Meillä on erilainen joukkue, kun kauden alussa. Kotipeli vielä, joten luottavaisin mielin lähdetään.
Espoon alkukausi oli tunnetun vaikea, mutta kokemuksen  ja sairastuvan tyhjenemisen myötä pisteitäkin on tullut.

- Meillä on viimeisestä neljästä viimeisestä ottelusta kaksi voittoa, tasapeli ja tappio, joten ihan hyvä fiilis joukkueessa. Tiedostamme, että meillä on mahdollisuuksia kaikkia vastaan.

Lahtelaisten tavoite on kiistatta paluu Veikkausliigaan ja se onkin sarjassa hyvissä asemissa. 12. kierroksen jälkeen eroa piikkipaikan PK-35 Vantaaseen on kaksi pistettä.

- En ole nähnyt Lahden pelaavan vähään aikaan, mutta tunnen heidän valmentajansa ja pelityylinsä. He pelaavat melko samanlaisella systeemillä kuin mekin ja ovat vahvoja pallollisena. Minä ainakin väittäisin, että he ovat täysin liigatasoa. Todella laadukas joukkue, joten ottelu on hyvä mittari myös meille.

- Lahdella on vahvat laitapuolustajat. Eerolan Kalle on ollut sivussa, mutta nyt varmasti jo ainakin osittain mukana. Toisella puolella sitten Mikko Hauhia, joten sieltä tullaan vahvasti. Erona kevääseen on myös Rafael on kuntoutuminen. Lahti pelaa paljon laitojen kautta ja on vahva siellä, mutta koko jengi on kauttaaltaan laadukas.

Täysin saumatonta ei mastokaupunkilaistenkaan meno ole ollut. Espoo puolestaan on kotonaan voittanut jopa sarjakärjen, joten Nuorelan usko omiinsa ei ole tuulesta temmattua. FC Lahti menetti viimeksi Oulussa johtoasemansa ja jakoi lopulta pisteet OPS:n kanssa 1-1-lukemin.

- Täytyy myös muistaa, että pelaamme kotona. Lahti on ollut hyvä pitkin kautta, mutta heillä on ollut vieraskentillä vaikeuksia. Kotona he ovat olleet murskaavia, mutta vieraissa välillä hieman passiivisia.

- Vihdoinkin Faton Seferi on käytettävissämme ja toivottavasti hän pystyy antamaan meille jotain ekstraa. Claudio Matrone on pelikiellossa, joten nyt on aika käyttää Fatonia, Nuorela lisää vielä.

FC Espoon tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


F.C. Espoo - logo

F.C. Espoo - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Claudio Matrone

Tiedot

JussiNuorela

Jussi Nuorela

11.8.1974 Valkeakoski
Tiedot

Faton Seferi

Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää