Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Espoo kaatui virheisiin

 

FC Espoo kaatui virheisiin


FC Espoo kärsi karvaan 2-3-tappion KPV:lle sunnuntaina. Päävalmentaja Jussi Nuorela manasi erityisesti puolustussektorin virheitä.
Kotijoukkue sai otteluun mahdollisimman huonon alun. Ensimmäinen hyökkäys ja KPV puhkoi joukkueen puolustuksen. Olli-Pekka Itälä laukoi vieraat johtoon kolmannella minuutilla.
Kokkolalaiset pääsivät maalin jälkeen muun muassa kerran läpi ja saivat muutaman muunkin hyvän tilanteen. Timo Aaltonen piti torjunnoillaan joukkuetta pystyssä. Tilanteet olivat seurausta virheistä, joita sattui harmittavankin helposti.
Espoo hallitsi pelitapahtumia, mutta vaarallisten maalipaikkojen luomisessa oli isoja ongelmia. Davids Uhmo pääsi yksin läpi ja ohitti jo maalivahdinkin. Laukauksen eteen ehti kuitenkin puolustaja, jonka päästä pallo kimposi ylärimaan.
- Vaikka pelaisimme periaatteessa kuinka hyvin, niin hyökkäyksen tehottomuus ja puolustuksen älyttömät virheet tekevät tilanteeksi tämän, Nuorela manasi joukkueen murheellista tilannetta sarjataulukossa.
Espoo pääsi tasoittamaan tasan tunnin kohdalla, kun Sergii Shpak laittoi pallon omiin. KPV pääsi kuitenkin rankaisemaan toisella jaksolla vielä kaksi kertaa. Itälä teki toisen osumansa 72. minuutilla ja Tom Melarti sinetöi tilanteeksi 3-1 84. minuutilla. Vieraiden viimeinen maali sai alkunsa kotijoukkueen harhasyötöstä vapaapotkun jälkeen. Pallo pelattiin laitaan, josta lähteneen keskityksen Melarti iski verkon perukoille.
- Nämä tilanteet lähtevät aina omista, selkeistä virheistämme. Näitä sattuu nyt pelistä toiseen. Jos annamme vastustajalle kolme maalia, on turha odottaa, että teemme itse neljä.
Kalle Vasse iski 2-3-kavennuksen aivan viimeisillä hetkillä sivuvaparin jälkitilanteesta, mutta peliaika oli tuolloin jo lähes umpeutunut, joten pisteitä ei sunnuntaina Leppävaarasta saatu.
- Pelasimme jo keväällä hyvin, mutta olen odottanut, että syksyn myötä pelivarmuus ja -rutiini parantuisivat. Hyvä pelisuoritus pitäisi muuttaa tuloksiksi, luotsi tuskaili.
Espoon riveistä puuttui edellisestä ottelusta kuumeinen Lassi Luoto. Tällä kertaa peliä edeltävänä yönä sairastuvalle jäi Faton Seferi.

FC Espoon tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


F.C. Espoo - logo

F.C. Espoo - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Lassi Luoto

Tiedot

JussiNuorela

Jussi Nuorela

11.8.1974 Valkeakoski
Tiedot

Faton Seferi

Tiedot

Kalle Vasse

Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää