Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Joni Töykkälä Bluesiin

 

Joni Töykkälä Bluesiin


Bluesin junioreiden kasvatti, Joni Töykkälä, palaa Bluesin miehistöön kauden 2011-12 kattavalla sopimuksella. 27-vuotias espoolainen liittyy riveihin välittömästi. Lisäksi Blues on pidentänyt myös 18-vuotiaan Miro Aaltosen sopimusta vuoteen 2013 asti.

Töykkälällä on yli 400 SM-liigaottelua plakkarissa, joista suurin osa on kertynyt Bluesin vuosilta. Hän oli muun muassa voittamassa hopeaa Bluesin mukana kaudella 2007-08. Töykkälä pelasi kaksi kulunutta kautta HIFK:n paidassa, joista viimeisellä palkintokaappiin jäi Suomen mestaruus.

Bluesin urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen on ilmiselvästi iloinen saadessaan Töykkälän takaisin Espooseen.

-Hienoa saada oma kasvatti takaisin vahvistamaan keskushyökkääjä-osastoa. Töykkälä tuo joukkueeseen ennen kaikkea kokemusta ja vahvaa kahden suunnan pelaamista. Töykkälän vahvat ominaisuudet henkisellä puolella tulevat myös auttamaan meitä tulevalla kaudella.

Vuorinen antaa tunnustusta myös Bluesin junioreista nousevalle Miro Aaltoselle.

-Miro Aaltonen on taitava nuori pelaaja, joka omaa potentiaalia päästä seuraavalle tasolle. Aaltonen taistelee paikasta niin SM-liigajoukkueessa kuin Suomen U20 maajoukkueessa.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää