Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mikillä kuudesti laukeava Porissa

 

Mikillä kuudesti laukeava Porissa


Ilves matkasi Poriin sarjapaikastaan tappelevan MuSan vieraaksi. Ottelusta odotettiin todella kovaa taistelua puolin ja toisin sillä kummallakaan joukkueella ei varaa tappioon ollut. MuSa oli viime peleissä saanut otteisiinsa ryhtiä ja Ilveksen koneen yskiessä puntit pitivät olla suht tasan.

Ilves aloitti ottelun halliten ottelutapahtumia selvästi. Pari paikkaa ehdittiin tuhlata ennen ensimmäistä osumaa. Ilveksen maalinteon aloittu kuusi maalia ottelussa pyssyttänyt Miki Sipiläinen. Mikin ensimmäisen jakson maalit ajassa 13, 35, 42 ja 44 minuuttia turvasivat hyvät lähtökohdat ottelun toiselle jaksolle. MuSa oli lyöty vaikka Piracaia 16-rajan tuntumasta lähteneen vaparin verkon perukoille latasikin. Erkka Heinä sai tulikasteensa Ilveksen maalissa ja toi ryhtiä pelaamiseen pelkällä olemuksellaan.

Toinen jakso oli sitten pelkkä muodollisuus. Ilves latoi kuusi maalia tasaiseen tahtiin. Olli Vakkala aloitti maalinteon kulmatilanteesta puskien nahkakuulan sisään, kun viisi minuuttia oli toista jaksoa takana. Jari Niemi tekaisi ensimmäiset maalit kissapetojen riveissä - molemmat hyvillä laukauksilla tolpan kautta. Samoin Mohamed Jamac teki ensimmäisen maalin Ilveksen miesten joukkueessa. MuSa sai hieman balsamia haavoilleen tekaistessaan jakson puolissa välin toisen maalinsa.

Ilves oli ottelussa valovuoden edellä vastustajaansa. 10 maalia on aina kova suoritus Kakkosen tasoisessa sarjassa on vastassa sitten joukkue mikä tahansa. Myös Sipiläisen kuusi maalia samassa ottelussa hakee vertaistaan. Mikin maalimäärä on ainakin Ilveksen miesten joukkueen uusi ennätys kautta aikain. Palloliiton sarjasysteemiin perustettiin aikoinaan 2. divisioona vuonna 1973. Nykyään sarja pelataan Kakkosen -nimellä. Ilveksen toimitus ei ainakaan vastaavaa temppua historian kirjoista löytänyt joten Mikin kuusi maalia lienee hyvin lähellä myös Kakkosen ennätystä.

Voiton myötä Ilves jatkaa taisteluaan Ykkösen karsintapeleistä. Sarjan piikkipaikka on kuuden pisteen päässä ja toinen sija kahden pisteen päässä. Ykkösen karsintapeleihin matkaan kaikki lohkoykköset ja paras lohkokakkonen. Lisäksi maalisuhde parani kertaheitolla, joka saattaa olla äärimmäisen tärkeää, jos lohkokakkosen vertailuihin päästään. Tuolloin kaikki maalit ovat tärkeitä. Kaikki on siis vielä mahdollista.

Seuraavaksi Ilves saa Tammelassa vastaansa JäPS:n. Vastaan tulee kova joukkue joka on pitänyt kärkijoukkueita piinassaan. Joukkue voitti mm Ilveksen ensimmäisellä kierroksella 2-1 ja viime kierroksella piti BK-46 aisoissa 0-0 lukemiin päättyneessä ottelussa. Ottelu pelataan Tammelassa sunnuntaina 28.8. klo 15:00 lähtien.

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää