Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Espoo kohtaa Leppävaarassa PS Kemin

 

FC Espoo kohtaa Leppävaarassa PS Kemin


FC Espoo pelaa jälleen Ykkösen säilymistaistelunsa kannalta tärkeän ottelun sunnuntaina, kun PS Kemi saapuu Leppävaaran stadionille. Ottelu alkaa klo 18.30.
PS Kemi on sarjataulukossa kolme pistettä espoolaisten edellä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Pohjoisen joukkueen rivit kokivat isoja muutoksia seuran purettua päävalmentaja Kalle Huuskon sopimuksen. Joukkueesta lähti samalla Keijo Huusko ja hyökkääjä Adriano. Ensin mainittu siirtyi liigakentille RoPSin riveihin ja brassihyökkääjä OPS-paitaan. Oulusta joukkueen avuksi hankittiin puolestaan Raphael Edereho.
- Odotan Kemin kohtaamista mielenkiinnolla. Heillä on tapahtunut paljon muutoksia keväästä. Olemme saaneet jonkun verran raportteja siitä miten he pelaavat ja järjestelmähän on hieman erilainen. Peliä on siis melko hankala ennakoida, Espoo-valmentaja Petri Godenhjelm toteaa.
- Menemme otteluun kuitenkin hyvällä sykkeellä ja voitto mielessä.
”Huso” kertoo joukkueen lähtevän otteluun rauhallisin mielin. Takana on hyvä harjoitusviikko, eikä uskoa omaan tekemiseen ole menetetty ankeasta sarjasijoituksesta huolimatta.
- Nuorille kundeille joka ainoa peli on kehittymistapahtuma. Tekemisen moraali on ollut koko ajan joukkueessa hyvä. Työ jatkuu ja eteenpäin mennään. Taktisesti olemme kauden aikana koittaneet muutamia variaatioita, mutta sunnuntaina lähdemme todennäköisesti sillä meille tutuimmalla.
Joukkueen sairastuvalta kuuluu jälleen ikäviä uutisia. Antti Heiskanen loukkasi nilkkaansa harjoituksissa, eikä ole sunnuntaina pelikuntoinen. Samuel Carterin jalkapöydän vamma ei myöskään kestä pelaamista.

FC Espoon tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


F.C. Espoo - logo

F.C. Espoo - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää