Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPalle ratkaiseva tappio

 

PoPalle ratkaiseva tappio


FC PoPa kärsi eilen ratkaisevan tappion, kun Joensuun Jippo haki Porista kaikki kolme pistettä lukemin 2-0. Tappio tiesi suurella todennäköisyydellä sitä, että PoPa tippuu kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmas.

Jippo käytti paikkansa tehokkaasti hyväkseen

Lähtökohdat otteluun olivat PoPan osalta vaikeat, sillä ainoastaan voitto olisi pitänyt säilymisen jollain tavalla mahdollisena. PoPa aloittikin ottelun suht terävästi ja saikin kenttätapahtumat hallintaansa. Mutta vaikka hallinta olikin PoPalla niin yhteenkään kunnon maalipaikkaan kotijoukkue ei päässyt, Jippo puolusti todella kurinalaisesti eikä PoPa pystynyt murtautumaan laadukkaille maalipaikoille.

18 minuutilla nähtiin ottelun ensimmäinen maali, kesken PoPan painostuksen Ariel Ngueukam säntäsi pystysyötön perään ja ehti palloon ennen Lauri Pirhosta ja sijoitti pallon melkein tyhjään maaliin. Maali selvästi vapautti vierailijoiden peliä ja PoPa jatkoi pään hakkaamista vierailijan tiukkaan puolustusmuuriin.

Ottelulle lyötiin lopullista sinettiä 37 minuutilla, kun Petteri Rönkkö pääsi hyvästä keskityksestä laukomaan vierailijat jo kahden maalin karkumatkalle.

Toinen puoliaika pelailua

Toinen puoliaika oli pitkälti pelailua eikä kumpikaan joukkue päässyt kunnon maalipaikoille. Pitkälti toinen puoliaika oli oli toisinto ensimmäisestä, PoPa hallitsee mutta yhteenkään kunnolliseen maalipaikkaan ei kotijoukkue päässyt. Tietysti pitää antaa tunnustus vierailijoille joiden puolustuspelaamisesta ja tahdosta moni joukkue voi tässä sarjassa ottaa mallia.

Ottelun positiivisinta antia edusti toisen puoliajan pelannut a-junioreista edustukseen nostettu Miikka Sjöroos, joka pelasi erittäin hyvin topparin paikalla.

Toisella puoliajalla ei maaleja nähty ja näin Jippo juhli voittoa lukemin 2-0.

Viisi ottelua jäljellä

PoPalla on vielä viisi ottelua jäljellä ja jokaisen pelaajan täytyy loppukausi hoitaa kunnialla loppuun, koska vaikka kausi on ollutkin suuren suuri pettymys niin loppuun asti on taisteltava ja kaaduttava saappaat jalassa.

Eilisestä ottelusta puuttuneet Joni Vuorinen ja Jussi Äijälä edustavat loppuakauden ajan Lohjan Palloa.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriPirhonen

Lauri Pirhonen

3.7.1984 Noormarkku
Tiedot

Joni Vuorinen

5.11.1989
Tiedot

Jussi Äijälä

27.11.1988
Tiedot


Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää