Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Espoo katkaisi tappioputken

 

FC Espoo katkaisi tappioputken


Leppävaarassa pelattiin Ykkösen putoamistaistelun kannalta tärkeä ottelu, kun FC Espoo ja PS Kemi yrittivät selvittää paremmuuttaan. Pisteet kuitenkin jaettiin 1-1-tuloksella. Kotijoukkueella oli takanaan kuusi tappiollista ottelua, joten pelitilanteisiin nähden harmittava piste lohdutti kuitenkin hieman.
Kemi sai otteluun huippualun. Vieraat saivat kulman kuudennella minuutilla, jonka purkamisessa espoolaisilla oli ongelmia. Pallo ajautui takaisin laukaisusektorille, josta Tuomas Tyystälä ampui sen varsin tyylikkäästi yläkulmaan.
Espoolaiset saivat kuitenkin pian hallinnan itselleen ja loivat peliä ja maalitilanteita hyvin. Hallinnasta huolimatta tauolle mentiin 0-1-tilanteessa. Ensimmäisen 45 minuuttisen aikana pallo vietiin kertaalleen jopa kemiläisten rangaistuspilkulle, mutta maalisarakkeessa säilyi nolla.
Toisella jaksolla Kemi pääsi peliin paremmin mukaan, mutta edelleen Jussi Nuorelan joukoilla oli kaikki mahdollisuudet vielä täydet pisteet. Muutamissa kauden otteluissa vaivannut maalipaikkojenluominenkaan ei ollut sunnuntaina ongelma, viimeistely vain oli tehotonta. Pallot menivät joko maalipuiden ohi tai viimeisissä syötöissä oltiin epätarkkoja.
Tasoitus syntyi 59. minuutilla. Edellisen kierroksen tapaan pallo meni vastustajan omista sisään. Espoolaiset keskittivät pallon maalille, josta kemiläinen puski pelivälineen epäonnekseen maaliin.
Aivan ottelun lopussa vieraille aukesi tilaisuus tehdä johto-osuma muutamasta maalinedushässäkästä. Tulos kuitenkin piti ja pisteet jaettiin.
- Pelasimme pirun hyvin, mutta emme tunnu saavan maaleja oikein mistään. Paikkoja oli. En voi pelillisesti vaatia pojilta parempaa. Lopussa vastustajalla oli mahdollisuutensa, mutta tappio tästä olisi ollut todella väärin, Nuorela totesi.
- Hyvä peli, mutta tietysti harmittaa, kun ei saatu enempää pisteitä. Todella hyviä maalipaikkoja oli lopulta neljästä viiteen. Heidän maali oli hieno laukaus, mutta hieman me nukuimme tilanteessa.

FC Espoon tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


F.C. Espoo - logo

F.C. Espoo - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää