Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Salibandynaiset peittosivat Tshekin 7-4 Puolan-turnauksessa

 

Salibandynaiset peittosivat Tshekin 7-4 Puolan-turnauksessa


Naisten salibandymaajoukkue onnistui pitämään Tshekin takanaan 7-4 (3-0, 1-1, 3-3) Puolassa kuuden maan turnauksessa hyvän ensimmäisen erän ansiosta. Suomen voitto ei kuitenkaan ollut uhattuna, vaikka Tshekki pääsi kaventamaan Suomen viiden maalin johdon 7-4:ään. Suomen voiton takuupelaajat olivat kolmea maalia naiseen iskeneet Katriina Saarinen ja Eliisa Alanko. Raati palkitsi parhaana kaksi syöttöpistettä saaneen Anne Suomalaisen.

- Joukkue teki hyvän pelin ja hallittiin ekaa erää totaalisesti. Paikkoja olisi ollut latoa selkeämpi johto kahden ensimmäisen erän aikana. Kun avopaikoista ei laitettu palloa maaliin, Tshekki tuli peliin mukaan ja oma peli hajosi pikkuisen.
- Kolmannen erän alkupuoli pelattiin järkevästi, mutta lopussa omiin menneistä maaleista en ole tyytyväinen. Kyllä oma pää pitää pystyä hoitamaan 60 minuuttia. Hyvä, energinen esitys joka tapauksessa ja oikealla tiellä ollaan, analysoi päävalmentaja Karo Kuussaari.

Huomenna kaikilla mailla on vielä yksi ottelu. Suomi kohtaa Norjan klo 11, mutta turnauksen voittoon ei Suomella ole enää mahdollisuuksia Sveitsin jatkaessa ainoana tappiottomana maana. Suomi on puolestaan varmistanut turnauksen kakkostilan.

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


2011-2012 Naisten maajoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Maajoukkueen tiedot



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää