Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lahtelaiset olivat maalin verran etevämpiä

 

Lahtelaiset olivat maalin verran etevämpiä


OTTELUN TEEMA

Ennakkoon lauantaille oli kaavailtu tasaista ja tiukkaa matsia, sillä Lukko sai isännöidä syksyn parasta matalalentoa esittänyttä Lahden Pelicansia. Ennen kuin kiekko tippui jäähän, tiedettiin että jommankumman putki katkeaa. Lukolla oli alla puhdas kotisaldo ja Pelicansilla taas ainut tappio oli tullut kauden avausmatsista, jonka jälkeen joukkue oli ottanut kuusi perättäistä voittoa.

Tasainen, tiukka ja viihdyttävä ottelu Kivikylän Areenalla nähtiinkin. Tunnetta ja lämpöä riitti kaukalossa ja sen laidoillakin, sillä illan tuomarityöskentely herätti mielipiteitä vahvasti puolesta ja vastaan. Lopulta Pelicans selviytyi ottelussa voittajaksi lukemin 2-3 (1-0, 0-1, 1-2), eikä sen puoleen jossiteltavaa jäänyt tuomarityöskentelystä tai muustakaan.

ILLAN ELIITTIÄ

Lukosta ehdottomasti parhaiten esiin nousi toisen perättäisen kahden pisteen illan merkkauttanut Kris Beech. Tällä kertaa Lukon molemmat maalit olivat miehen käsialaa.

Avausmaalissa Lukon puolustaja Matt Generous vippasi alivoimalla purkukiekon pois omista, jonka perään hurjasti duunia tekevä Tuomas Huhtanen säntäsi. Beech nousi mukaan hyökkäykseen ja Huhtanen sai karistettua oman miehensä jaloista pois, kuskasi kiekon hyökkäysalueelle ja syötti millintarkasti Beechille maalin edustalle. Loistavaan paikkaan päässyt kanadalaishyökkääjä veivasi Niko Hovisen kahville ja räjäytti hallin huutoon.

Toisen osuman Beech runnoi maalin edustan ruuhkasta Teemu Nurmen syötöstä. Maali syntyi aivan ottelun lopussa, kun Pelicans oli jo karannut kahden maalin johtoon. Tämä oli kuitenkin illan viimeinen kerta kun punalamppu syttyi, joten loppukiri jäi yhtä osumaa vajaaksi.

RATKAISUN PAIKAT

Lukko päätti hyökkäykset suoraviivaisesti kohti maalia, joten tilanteita Hovisen suojien edessä riitti läpi ottelun. Valitettavasti tällä kertaa kiekko ei pomppinut suotuisasti kuin kahdesti. Suurin tekijä Hovisen huippuotteiden lisäksi oli Pelicansin todella kurinalainen puolustuspeli, etenkin juuri oman maalin edustalla.

Pelicans teki illan voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman päätöserässä kahden miehen ylivoimalla. Jos ottelussa jossiteltavaa tuomaritoiminnasta jäi, niin nämä molemmat maalia edeltäneet vihellykset olivat hieman heppoisia illan linjaan nähden. Rikkeet kuitenkin tilanteissa tehtiin, joten mistään oikeusmurhasta ei voida puhua.

TULEMAN PITÄÄ

Lukolla on edessä muutaman päivän huili, jonka jälkeen tositoimiin palataan torstaina SaiPan vieraana. Seuraava kotimatsi Kivikylän Areenalla pelataan lauantaina 8.10. jolloin vieraaksi saapuu Tampereen Ilves.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


KrisBeech

Kris Beech

5.2.1981 Salmon Arm, BC, CAN
Tiedot


Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää