Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Classicin naisille hopeaa Champions Cupissa

 

Classicin naisille hopeaa Champions Cupissa


Tampereen Classicin voittokulku Champions Cupissa ei kantanut loppuun saakka. Ruotsalainen Djurgårdens IF korjasi pokaalin ja palkintorahat selkein luvuin 5-9 (0-2, 1-3,4-4).

Classicin peli ei päässyt käynnistynyt kunnolla kahden ensimmäisen erän aikana Djurgårdenin karatessa jo ratkaisevan tuntuiseen 5-1-johtoon. Classic tuli kolmannen erän alun kahdella nopealla kavennusmaalilla ensin tilanteeseen 3-5 ja Minna Korhonen ampui puolustajan tontilta mestaruustoiveita elättävästi luvut 4-5:een, kun kellossa oli vielä vajaa kahdeksan minuuttia aikaa.

Ilo oli lyhytaikainen kun heti perään finaalin kuningatar Emelie Lindström karkasi maalintekoon Classicin vaihtovirheen avustuksella. Djurgårdenin Helga Karlssonin saadessa jäähyn Classicille avautui vielä paikka iskeä kantaan, mutta toisin kävi. Ratkaisu nähtiin Hermine Dahlerusin lisätessä alivoimalla eron taas kolmeen maaliin. Sandra Mattsson ja Dahlerus kaunistelivat lukemia lisäosumilla. Ottelun viimeinen maali merkittiin Katri Luomaniemelle 13 sekuntia ennen loppua.

Djurgården oli kenttätapahtumissa hallitsevampi ja sitä myötä ansaitsi voittonsa. Turnauksen ykköspelaaja Emelie Lindström merkkautti hurjat tehot 4+2. Kovasta vastuksesta huolimatta, Classic luovutti ohjat turhan helpolla Djurgårdenille. Rentouden ja peli-ilon sijaan varsinkin ensimmäisen erän otteissa näkyi hermoilua ja ylimääräistä jännitystä.

- Meillä oli momentum 4-5-tilanteessa, mutta kun olin puhumassa puolustajille peluutuksesta niin yhtäkkiä pallo olikin meidän maalissa, päävalmentaja Irina Peltola kertasi Djurgårdenin kuudetta maalia, joka tuli selkeästä vaihtovirheestä.
- Jotain siellä tapahtui, mutta en tiedä mitä.
- Kaksi ekaa osumaa tulivat vastaiskuista, joissa merkkaus petti. Tästäkin oltiin ennakkoon puhuttu.

Karvaita takaiskuja olivat myös Dahlerusin alivoimaosuma ja tilanne, jossa maalivahti Daniela Kreisingerova yritti napata palloa hyppysiinsä, mutta se livahtikin helponnäköisesti vartalon alta ja lopputuloksena maali.
- Ei tämä huippupelaamista ollut ja vastapuolella on myös paljon yksilötaitoa. Ehkä tämä jossain vaiheessa kirkastuu, mutta nyt pinnassa on suuri pettymys ja olo on tyhjä, Peltola sanaili.

Classicin neljännen maalin laukonut Minna Korhonen ei ottanut hopeaa vastaan aivan yhtä ikävissä tunnelmissa.
- Harmittaa, että alussa ei pystytty haastamaan yhtä hyvin kuin kolmannessa erässä. Hopea ei ole häpeä, tämä on kuitenkin uran huippuhetkiä maajoukkuepelien ohella, hyvää kokemusta satiin kovista peleistä ja tuli parannusta Classicin viime vuoden sijoitukseen (4.), hän summasi.

Salibandya, Mlada Boleslav, Tshekki
Seurajoukkueiden Champions Cup, Naiset
Loppuottelu:
SC Classic, Tampere - Djurgårdens IF, Ruotsi 5-9 (0-2, 1-3, 4-4)
1. erä: 4.52 Malin Andreason (Emelie Lindström) 0-1, 7.14 Lindström (Andreason) 0-2.
2. era: 25.45 Andreason 0-3, 29.20 Katri Luomaniemi (Anne Suomalainen) 1-3 yv, Lindström (Malin Eriksson) 1-4 yv, 390.19 Lindström (Moa Tschöp) 1-5.
3. erä: 42.24 Eliisa Alanko 2-5, 42.40 Hanna Sipiläinen (Alisa Pöllänen) 3-5, 52.05 Minna Korhonen (Tiia Raitanen) 4-5, 52.32 Lindström (Sandra Mattsson) 4-6, 53.01 Hermine Dahlerus (Lindström) 4-7 av, 55.38 Sandra Mattsson (Helga Karlsson) 4-8, 57.27 Dahlerus 4-9 tm, 59.47 Luomaniemi (Suomalainen) 5-9.

Torjunnat:
Daniela Kreisingerova Classic 6+4+5=15,
Linnea Lexe Djurgården 5+4+5=14.

Jäähyt: Classic 2x2 min, Djurgården 4x2 min.

Erotuomarit: Daniel Bartosek ja Michael Bartosek, Tshekki.

Yleisöä: 585.

Classicin parhaana palkittiin Minna Korhonen.

Turnauksen All Stars:
Maalivahti: Daniela Kreisingerova Classic
Puolustaja: Malin Eriksson Djurgården
Puolustaja: Moa Tschöp Djurgården
Hyökkääjä: Emelie Lindström Djurgården
Hyökkääjä: Eliisa Alanko Classic
Hyökkääjä: Malin Andreason Djurgården

Turnauksen arvokkain pelaaja:
Emelie Lindström Djurgården

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandy Club Classic - logo

Classic - 2011-2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää