Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SalBa taisteli voiton suurella sydämellä

 

SalBa taisteli voiton suurella sydämellä


Kauppiksella nähtiin sunnutai-iltana todellinen puolustustaistelu, kun SalBa kohtasi salibandyn divarissa Forssan Suupparit. Ensimmäinen erä oli puolin ja toisin tarkkaa puolustusta, mutta yksi maalikin nähtiin ja siitä vastasi raumalaisryhmän Kari Rimpelä. Rimpelä ohjasi maalinedustalta Jori Kämäräisen pystysyötön pallon ohi Tomi Aaltosen. SalBa jauhoi pitkiä aikoja palloa omalla alueella ja oli oma syynsä.
- Emme halunneet tunkea väkisin keskeltä läpi, vaan haimme paikkaa rauhassa, totesi Antti Keskitalo.

Toinen jakso alkoi SalBan pikamaalilla toisella minuutilla. Koirapaitojen toisen maalin laittoi sisään Teemu Voutilaisen riparista Roni Saarelainen. Forssalaiset tulivat maalin päähän ylivoimalla, kun Petri Mäkeläinen laukoi Sami Romun poikittaissyötöstä pallon vastustamattomasti ohi Joni Kallioniemen. Nelisen minuuttia edellisestä ja Jani Mikanmaa lisäsi SalBan johdon taas kahteen maaliin. ”Jankke” vetäisi pallon pienestä kulmasta ohi Aaltosen. Kolmisen minuuttia ennen erän loppua FoSu tuli uudelleen maalin päähän. Nyt maalin teki Romu ja Mäkeläinen syötti.

Kolmas erä alkoi forssalaisten painostuksella ja he myös pääsivät iskemään tasoitusmaalin erän kolmannella minuutilla. Maalin ohjasi läheltä Valtteri Rämö ja syöttäjänä toimi Teemu Aaltonen. Tasalukemissa edettiin aina erän 13. peliminuutilla. Tuolloin SalBa pelasi ylivoimaa ja Antti Keskitalo pääsi tuikkaamaan pallon neljännen kerran ohi Aaltosen.

Kaikenkaikkiaan SalBa puolusti loistavasti läpi ottelun ja maalivahti Joni Kallioniemi suorastaan loistava.

SalBa oli hieman palaveerannut sen tiistaisen katastrofipelin ja tulos on nähtävissä ensin maalin voitto lauantaina Vaasassa ja nyt samanmoinen kotikentällä. Keskitalokin vertaili tiistaista tappiopeliä ja tämän iltaista seuraavasti.

- Olihan FoSu huomattavasti parempi joukkue pallollisesti, kuin se tiistainen (Blackbirds).

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää