Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Classicin naiset lauantaina jälleen kotikaukalossa

 

Classicin naiset lauantaina jälleen kotikaukalossa


Classicin naiset pelaavat lauantaina kotikentällä espoolaista Indiansia vastaan ja sunnuntaina matkustavat Vantaalle Tikkurilan Tiikerien vieraiksi. Raskas Champions Cupin reissu toissa viikolla on verottanut joukkueen rivejä sairastuvalle, joten kokoonpanot ovat edelleen kysymysmerkkinä.

-Syksy on ollut meille raskas ja keskittyminen Champions Cupiin on näkynyt kyllä etenkin tämän viikon harjoituksissa. Sairastupa ei ole vieläkään tyhjentynyt ja kenttiä on muokattava sen mukaan. Viikonloppuna täytyy keskittymisen olla hyvällä tasolla, mikäli mielimme pistetiliä kartuttaa, miettii itsekin sairastellut päävalmentaja Irina Peltola.

Classic tarvitseekin nyt yleisön tukea lauantain kotiottelussa, kun vastaan asettuu Indians. Toista liigakauttaan pelaava espoolaisryhmä on uudistunut viime vuodesta melkoisesti. Joukkueessa pelaa mielenkiintoisia nimiä entisistä Espoon Oilersin pelaajista Viron maajoukkuenaisiin. Joukosta löytyy myös entinen Classicin pelaaja Susanna Kiiskinen.

Tule kannustamaan Classic voittoon lauantaina Tampere Areenalle kello 16.00 alkaen.

Classicin tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandy Club Classic - logo

Classic - 2011-2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää