Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sarjajohtaja kaatui Porissa

 

Sarjajohtaja kaatui Porissa


Savolaisten tiistaina kolmen pisteen voitolla Raumalla käynnistynyt länsirannikon kahden ottelun kierros päättyi keskiviikkona tappioon Porissa. Sarjakolmonen Ässät nousi voitolla kolmen pisteen päähän sarjaa johtavasta KalPasta. Ässät on ollut KalPalle vaikea vastustaja viime kaudesta lähtien, jolloin kaikki neljä keskinäistä ottelua päättyivät porilaisille. Tällä kaudella Ässät on voittanut kummankin kohtaamisen ja näistä kuudesta ottelusta KalPa on saanut vain yhden pisteen. Ennen viime kautta puolestaan KalPa oli muutaman kauden ajan keskinäisissä otteluissa selkeästi niskan päällä.

Ässät oli läpi ottelun niskan päällä ja hallitsevampi osapuoli, vaikka myös KalPa peliä ajoittain veikin. Kärkiottelua alkoi kallistua isäntien suuntaan toisen erän kahden minuutin välein syntyneiden maalien myötä ja kahdeksan minuuttia myöhemmin nähty kolmas maali ajoi vieraat vaikeaan tilanteeseen. Kolmannen erän alkupuolella tullut Mikko Kukkosen kavennus Joonas Riekkisen syötöstä toi KalPan vielä mukaan taisteluun voitosta ja sai luistimet liikkumaan liukkaasti. Kukkosen kauden toinen maali on peruspuolustajalle uusi oma kausiennätys. Ässät kuitenkin puolusti rauhallisesti ja kun KalPa haki nousua maalin päähän oikeaoppisesti ilman maalivahtia, niittasivat porilaiset kiekon tyhjään KalPa-maaliin ja sarjajohtaja oli lyöty.

Viimeinen ottelu ennen marraskuun maajoukkuetaukoa on tapaus. Kotiottelu. Perjantai-ilta. KalPa-Jokerit. Lippuja otteluun on vielä saatavilla. Tervetuloa Niiralan Montun tunnelmaan!

KalPan tiedotteesta / UrheiluKuopio


Takaisin edelliselle sivulle


Kalevan Pallo - logo

KalPa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää
Filip Lindberg Ässien maalille

Filip Lindberg Ässien maalille

Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Filip Lindbergin kanssa. 26-vuotias Espoon Jäähongan kasvatti siirtyy Poriin Tapparasta, jossa Lindberg nousi kevään aika joukkueen ykkösmaalivahdiksi.

Lue lisää
Balazs Sebok vahvistaa Ässien keskikaistaa

Balazs Sebok vahvistaa Ässien keskikaistaa

Tehokkaita kausia KalPassa ja Ilveksessä pelannut unkarilaishyökkääjä palaa Liigaan.

Lue lisää
Kristian Tamminen tuo leveyttä Ässien maalivahtiosastolle

Kristian Tamminen tuo leveyttä Ässien maalivahtiosastolle

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen maalivahti Kristian Tammisen kanssa. 25-vuotias Tamminen saapuu Poriin Kajaanin Hokin Mestis-joukkueesta.

Lue lisää