Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SalBa oli tehoton ja hävisi

 

SalBa oli tehoton ja hävisi


Sunnuntaisen SalBan ja porvoolaisen PSS:n välisen salibandyn voisi tiivistää sanaan tehotonta. Raumalaisjoukkueella oli varsinkin ensimmäisessä erässä paikkoja iskeä neljä tai viisi maali, mutta vain kerran verkko heilui PSS:n maalivahti Olli Sarannon selän takana. Tuo maali syntyi, kun Tomi Lahti heitti pallon kulmasta maalille ja sieltä se meni maaliin vieraiden omasta miehestä. Tuon maalin jälkeen raumalaisilla oli useampia paikkoja lisätä johtoa, kun vuorollaan epäonnistuivat lähes avopaikoissa Markus Viitanen, Tommi Perälä ja Kari Rimpelä. Kun toinen painostaa, eikä onnistu maalinteossa, niin kaveri kuittaa. Niin kävi nytkin, kun viitisen minuuttia ennen erän loppua porvoolaisten Matti Turunen tasoitti pelin.

Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali ja sen viimeisteli PSS:n Timo Iivonen. Tuota maalia edelsi ainakin yleisön mielestä porvoolaisten maalivahdin virhe, kun Saranto oli pallo kädessä alueen ulkopuolella. Tuomaristo ei kuitenkaan tuota havainnut. PSS kulutti erässä jäähypenkkiä viiden kaksi minuuttisen verran, mutta SalBa ei onnistunut maalinteossa.

- Meidän ylivoimapelimme oli tänään luokatonta ainakin aluksi, totesi kolmannessa erässä kolme maalia iskenyt Tomi Pihkoluoma.
- Tuolla ylivoima määrällä meidän olisi pitänyt pystyä ratkaisemaan peli, mutta ei kun ei. Kaveri oli scoutannut kuviomme aika hyvin ja vaikka yritimme käyttää neljää eri yv-variaatiota, niin sekään ei auttanut, kertaili päävalmentaja Juha Teikari.

Kolmannessa erässä SalBa sitten pystyi tasoittamaan pelin kahdeksannella ylivoimallaan. Maalin iski Tomi Pihkoluoma kaimanssa Lahden toimiessa syöttäjänä. Mutta sitten erän puolivälin molemmin puolin PSS iski kolme maalia noin viiteen minuuttiin ja pelin luultiin olevan selvä. SalBa tuli vielä erän lopulla maalin päähän Pihkoluoman kahdella maalilla ja tuon jälkeenkin koirapaidat hakivat vimmatusti tasoitusta ilman maalivahti. Ottelu kuitenkin ratkesi lopullisesti, kun PSS:n Jori Nyrhivaara viimeisteli kolmannen maalinsa tyhjään SalBa-maaliin.

- Päivä alkoi hyvin sänkyyn tuodulla aamiaisella, mutta ilta olisi voinut päättyä hieman paremmin. Tämän iltainen vastustaja oli mielestäni taitotasoltaan heikoin kohtaamamme, mutta he pelasivat erittäin järkevästi, sanaili Teikari.
Myös Pihkoluoma totesi vastustajan pelanneen järkevästi.
- Joukkue pelasi hienon vieraspelin. Ei eilinen peli missään tuntunut enää alkulämmön jälkeen.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää