Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Erä nappasi kaksi pistettä

 

Erä nappasi kaksi pistettä


Erä osoittautui alkukauden pistesaldonsa mukaiseksi tiukaksi yhdistelmäksi maanantai-illan kamppailussa. TPS onnistui ottelun ensimmäisen puolituntisen aikana johtamaan peliä 3-1, mutta Erä tuli kakkoserässä ensin tasoihin ja samalla vauhdilla vielä ohi. TPS:n taistelu toi kotijoukkueen vielä tasoihin, mutta Erä oli kova silloin kun piti ja hoiti lopulta pisteet Mosalle lukemin 6-9 (1-0, 2-4, 3-5).

- Oli hyvä joukkue vastassa, totesi kamppailun jälkeen TPS:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka.

- On selvä juttu, että meidän pitää onnistua hyvin jos halutaan kaverin tasoinen nippu voittaa. Tänään pelattiin voitosta, mutta ei tämä meiltä nappipeli ollut.

TPS:n parhaana palkittu ja tehot 1+2 saldonnut Lasse Paju oli samoilla linjoilla.

- Vaikka johdettin 3-1, ei oltu pelattu hyvin. Meillä oli omat hetkemme kolmannessa erässä ennen tasoitusmaalia, silloin pääsimme tasollemme. Pitää kuitenkin pysyä sillä tasolla läpi ottelun.

Tapanilan Erän päävalmentaja Teemu Kalinainen piti joukkueensa voittoa erittäin tärkeänä.

- Kaksi voitotonta ottelua alla ja varmaan monessa mielessä sellainen peli, jossa katsottiin jatkuuko marraskuu synkkänä vai päästäänkö kohti valoa. Nyt toteutui jälkimmäinen, olen tyytyväinen joukkueen esitykseen.

Alkuun vähämaaliselta vaikuttanut kamppailu aukesi loppua kohden ja Erä pääsi kaunistelemaan tilastoja turhankin monella maalilla. Kytöhonka myöntää, että omiin kolisee vielä turhan paljon.

- Se on selvä, että näillä päästetyillä ei matseja ole kovin helppo voittaa. Toisaalta sekä tässä matsissa, että edellisessä Koovee-pelissä omiin on mennyt loppuhetkillä, kun olemme olleet takaa-ajajina. Me haluamme hakea peleistä voittoja eikä siistejä tappioita.

- Omissa soi ensimmäisen 53 minuutin aikana neljä kertaa ja sillä pelataan kyllä kahdesta pisteestä. 60 minuuttia kuitenkin totta kai tarvitaan ja siinä ottelun läpiviennissä meillä riittää tehtävää.

Vaikka kautta on pelattu TPS:n osalta vasta 11 kamppailua, sunnuntain kamppailu pisteen TPS:ää jäljessä olevaa Nokian KrP:tä vastaan alkaa olla panoksiltaan jo suurempi. Ja kun puolentoista viikon tauon jälkeen Turkuun saapuu nyt tasapisteissä oleva Loviisan Tor, kaikille on selvää, että näissä otteluissa haetaan jo asetelmia kevätkaudelle. Kytöhonka myöntää tämän.

- Turha sitä kaarrella, jos tulosta ajatellaan niin nämä ovat isoja keskinäisiä pelejä ja uusi mittari meille. Keskinäiset matsit ovat aina "neljän pisteen" otteluita.

- Meidän fokus ei tästä faktasta huolimatta saa mennä epäolennaisuuksiin - keskitytään omaan tekemiseen, niihin laatutekijöihin ja tehdään oma duuni niin hyvin kuin pystytään. Silloin se tulos on aina paras mahdollinen - oli se mikä tahansa. Olemme nähneet jo tällä kaudella, että taso kyllä riittää kovimpiakin jengejä vastaan.

TPS:n seuraava kotiottelu su 27.11. klo 17.00 - vastassa Nokian KrP.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää