Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Classic selvästi Tepsiä parempi

 

Classic selvästi Tepsiä parempi


TPS asteli omalle joulutauolleen selkeällä tappiolla Classicille, joka porhaltaa sarjan jaetulla kärkisijalla. Loppulukemiksi kirjattiin tamperelaisten hyväksi 11-4 (4-1, 3-1, 4-2). TPS:n Perttu Kytöhonka oli kriittinen oman joukkueensa esitykseen.

- Ei annettu itsellemme mahdollisuutta voittaa. Tosi iso virhemäärä tehtiin ja vieläpä sellaisia, mitkä tiedettiin voittokamppailun kannalta kriittisiksi asioiksi. Ei voi olla tyytyväinen, ei sinne päinkään.

- Oltiin junnumaisia ja junnumaisuuksilla ei sarjakärkiä voiteta.

Marraskuun alun maaottelutauon jälkeinen aika on ollut TPS:lle vaikea. Seitsemästä ottelusta saldona on vain kaksi pistettä. Kytöhonka myöntää, että joukkue on elänyt haastavampia aikoja.

- Oli jo etukäteen selvää, että tämä pätkä tulee olemaan tosi haasteellinen. Kohdattiin paljon kärkiryhmiä ja silloin pitää onnistua tosi hyvin, että saadaan tuloksia. Kuuteen tappiolliseen otteluun mahtuu hyviäkin pelejä, esimerkiksi SSV- ja Erä-matseissa oli paljon todella hyvää. Ehkä se, että tuloksia ei kuitenkaan saatu alkoi painamaan mieltä ja laski itseluottamusta.

- Ei tässä kuitenkaan mitään menetetty ole. Toisella kierroksella on nyt kohdattu Tor ja Classic, matka jatkuu.

TPS aikoo käyttää joulutauolla aikaa myös akkujen lataamiseen. Joukkueen seuraava ottelu pelataan 30.12., jolloin FBT Pori saapuu Turkuun. Kytöhonka katsoo luottavaisesti eteenpäin.

- Itsekin on hyvä saada hektisestä syksystä hieman etäisyyttä ja sitten paneudutaan suurimpiin pelillisiin haasteisiin. Mitään ihmeellisyyksiä ei enää omaan peliin tuoda, nyt pitää vain saada laatutekijät kuntoon.

- Saadaan joulutauolla Janne Nurminen takaisin riveihin ja se on meille tosi kova juttu. Janne tuo todella rajusti fyysisyyttä ja selkärankaa meidän ryhmään. Ensimmäiset arviot Miikka Sokan polvivammasta ovat myös rohkaisevia ja toivotaan, että selvitään tuollaisella 4-5 viikon levolla.

- Runkosarjaa on tauon jälkeen tuollaiset pari kuukautta jäljellä. Sinä aikana naksautellaan palasia kohdalleen ja viritetään itsemme voittokuntoon.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle




Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää