Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveen voittoputki jatkui

 

Kooveen voittoputki jatkui


Koovee otti odotetun neljännen perättäisen voittonsa perjantaisessa salibandyliigan ottelussa, jonka se voitti kotonaan lukemin 9-2 (1-0,5-1,3-1). Voittoa todisti täpötäysi halli. Salibandykulttuurillisesti tapahtuma oli ainutlaatuinen ja junioreiden kannustus kaikuu vielä monen pelaajan yöunissakin. Itse kentällä ilahdutti varsinkin se, että neljä pelaajaa avasi tämän kauden maalisaldonsa.

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta kaikkein heikoin ottelussa. Ainoa maali syntyi ajassa 5.08. Henri Mäenpää avasi maalitilinsä tällä kaudella äärimmäisen komealla laukauksella pienestä kulmasta. Syöttöpisteen keräsi erinomaiseen vireeseen yltynyt Tomas Sladky. Ensi erässä Koovee ei siis ollut terävimmillään, mutta mainiosti läpi ottelun torjunut Joni Järviö otti kaikkein vaarallisimmatkin tilanteet kiinni.

Toisessa erässä nähtiin taas tuttua Kooveeta ja kun erää oli vanhentunut ainoastaan 1.45, oli kotijoukkue latonut jo kaksi kaappia. Ensimmäisen teki Lasse Salminen, joka laittoi Lauri Hanneliuksen erinomaisen laukauksen karat sisälle. Kotijoukkueen kolmannen maalin iski nuori taituri Mikko Immonen, hienojen harhautusten päätteeksi. Syötön saalisti Petteri Hulkko. Vieraiden Ville Salonen kavensi ajassa 24.17 päätylaudasta maalille kimmonneen laukauksen avulla.

Kotijoukkue ei tästä kovin pahasti hätkähtänyt, vaan erän loput maalit merkittiin Kooveelle. Ensimmäinen oli täydellinen osoitus Kooveen juoksuvoimasta. Ensin Hannelius toi pallon keskialueelle hyvällä jalalla ja jatkoi sen Aki Hietaselle. Hietanen kirmasi läpiajoon ja upotti pallon reppuun ensi kertaa tällä kaudella. Noin neljä minuuttia myöhemmin Immonen tarjoili taiturimaisen passin Eemeli Salinille ja työmyyrä sai palkkioksi kauden avausosumansa. Paikkoja riitti tämänkin jälkeen ja kotijoukkue iskikin vielä yhden osuman, jossa Hulkko antoi hienon lätyn Immoselle takatolpalle.

Viimeinen erä lähinnä statistinen

Maalintekijöitä riitti tänään moneen lähtöön ja seuraavana kortensa ketoon kantoi viivalaukauksella, vähemmän maaleilla juhlinut Kimmo Kontiainen. Sladky keräsi maaliin syöttöpisteen. Ajassa 48.06 oli Hulkon aika avata kauden maalitili. Syöttäjäksi merkittiin Valtteri Sainio, Seuraava maali oli kotijoukkueen todellinen möhläys, kun Toni Läntinen päästettiin alivoimalla yksin läpi, eikä hän erehtynyt. Viimeisen maalin teki Sladky onnekkaasti Aapo Mutasen syötöstä.

Kooveen kotivoitto oli monessa mielessä odotettu, koska kotona ei ole tullut tappioita ja joukkueen vire on ollut muutenkin hyvä. Kahdeksan eri maalintekijää ottelussa oli erinomaisen positiivista. Täytyy muistaa sekin, että molempien joukkueiden maalivahdit olivat erinomaisia.

-Koovee oli odotetun hyvä. Alusta lähettiin tiiviisti ja eka erä oli numeraalisesti hyvä. Kaikkiaan Kooveen peli oli komeata katseltavaa, totesi vierasjoukkueen valmentaja Ismo Läntinen ottelun jälkeen.

Porikin oli ajoittain vaarallinen, muttei kovin tehokas. Laukauksista suurin osa lenteli pitkin pressuja. Omana viihteellisenä lisänään voidaan toki pitää hyvinkin teatraalisia ja ballerinamaisia vaparikuvioita, mutta tänään ei ?läski rouva laulanut? Porilaisten marssin tahtiin edes niissä. Kotijoukkue oli kuitenkin lopun peleissä kaikilla alueilla parempi.

-Eka erä oli meiltä passiivinen ja tehtiin paljon keskialueen virheitä. Toisessa saatiin pelistä kiinni. Onnistumisia tuli laajalta rintamalta, mikä on positiivista. Pelaaminen on kehittynyt tähän mennessä aikataulussa, mutta täyteen potentiaaliin ollaan vasta pääsemässä, kommentoi taasen Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki.

Kooveen seuraava kotiottelu on jo ensi maanantaina Kaukajärvellä klo 18.30 Espoon Oilersia vastaan.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää